Kuntavertailu: Keravalla lapsiperheiden palvelut ovat lähellä

Konsulttiyhtiö selvitti, missä Suomen kunnissa lapsiperheiden tarvitsemat palvelut sijaitsevat lähimpänä kotoa.

Konsulttiyhtiö Ramboll toteutti valtakunnallisen kuntien elävyysindeksivertailun nyt kolmatta kertaa.

Tänä vuonna tarkastelussa on Suomen kuntien lapsiperheystävällisyys.

Kunnat on listattu sen mukaan, miten saavutettavia niiden palvelut ja toiminnot ovat lapsiperheiden näkökulmasta – kävellen tai polkupyörällä.

Vertailussa olivat mukana kaikki Manner-Suomen alueella sijaitsevat kunnat. Indeksissä on painotettu perheitä, joissa on alakouluikäisiä ja sitä nuorempia lapsia.

Suomen lapsiperheystävällisin kunta on Livcy-indeksin mukaan Helsinki. Toisena on Kerava ja kolmantena Tampere.

Tulosvertailua varten kunnat on jaettu kolmeen kokoluokkaan asukasluvun mukaan: suuret kunnat (yli 50 000 asukasta), keskikokoiset kunnat (20 000–50 000 asukasta) ja pienet kunnat (alle 20 000 asukasta). Suurin osa Suomen kunnista lukeutuu tässä määrittelyssä pieniin kuntiin.

Suuret kunnat pärjäsivät vertailussa keskimäärin parhaiten, mutta myös keskikokoiset kunnat saivat hyviä pisteitä.

Kerava sijoittuu keskikokoisten kuntien ykköseksi sekä kaikkien kuntien vertailussa siis kakkoseksi.

– Keravan kompaktin koon myötä lapsiperheiden tärkeimmät palvelut löytyvät läheltä ja etenkin lähiliikuntapaikat sekä leikkipaikat ovat parhaiten saavutettavissa.

Livcy by Ramboll -elävyysindeksi pohjautuu 15 minuutin kaupunkiajatteluun, ja sillä mitataan arjen palveluiden ja toimintojen läheisyyttä ja monipuolisuutta. Lapsiperheystävällisyyden osalta 15 minuutin välimatka kävellen määriteltiin 750 metrin etäisyydeksi, sillä lasten kanssa liikkuminen on keskimäärin hitaampaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.