Keskitetty ehkäisyneuvonta lähti Vuosaaresta

Helsingin kaupungin keskitetty ehkäisyneuvontapalvelu on muuttanut syyskuussa Vuosaaren terveys- ja hyvinvointikeskuksesta Kruununhakaan osoitteeseen Vironkatu 2. Samalla keskitetyn ehkäisyneuvonnan toiminta on päättynyt Vuosaaren lisäksi myös Kalasatamassa. Keskitetyn...

Lähes 500 uutta asuntoa Herttoniemeen

Lujatalo Oy on aloittanut Urban Partners Oy:n Duke-korttelin rakentamisen Herttoniemeen. Noin 27 400 kerrosneliömetrin hankkeeseen valmistuu vaiheittain 494 asuntoa, joista osa on hoiva-asuntoja. Duke rakentuu Herttoniemen...

PISA-tulosten lasku jatkuu – lukutaito ja matematiikka herättävät huolta

Suomalaisnuorten osaaminen on edelleen OECD-maiden keskiarvoa parempaa, mutta pitkään jatkunut laskusuunta ei ole taittunut. Tuoreet PISA-tulokset ovat nostaneet koulutuksen jälleen poliittisen keskustelun ytimeen. Erityistä...

Pisarapuuttumisen menetelmässä ensimmäisiin merkkeihin puututaan jo ennen kuin tilanne näyttää kiusaamiselta

Koulukiusaaminen ja lasten ja nuorten huonontunut hyvinvointi huolettaa yhä useampia. Uudet tutkimustulokset osoittavat, että asiaan herätään liian myöhään. Kun kiusaaminen tunnistetaan, ryhmässä on voinut...

Hanken paras Suomessa ja kolmen parhaan joukossa Pohjoismaissa

Kauppakorkeakoulu Hankenin maisterikoulutus nousee sijalle 56 maailmassa tämän vuoden Financial Times Masters in Management -rankingissa. Tulos nostaa Hankenin Suomen kärkeen ja Pohjoismaiden kolmen parhaan...

VR:n lippuautomaatit poistetaan myös Pasilan asemalta

"Kiitos yhteisestä matkasta. Olen tullut käyttöikäni päähän ja jään pois käytöstä syksyllä 2026". Näin lukee VR:n vihreässä lipunmyyntiautomaatissa, joka seisoo Pasilan rautatieaseman asemahallissa. Vieressä seisoo...

Yhä useampi tarttuu osittaiseen vanhuuseläkkeeseen – useimmat ovat tyytyväisiä ratkaisuunsa

Osittaisesta vanhuuseläkkeestä on tullut suosittu tapa joustaa työuran loppuvuosina. Vuosina 1959–1962 syntyneistä jo joka kolmas eläkkeeseen oikeutettu oli nostanut osittaista vanhuuseläkettä vuoden 2025 loppuun...

Valtuusto hyväksyi uuden asuntokaavan Rekolaan

Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi elokuussa Rekolan Joukontiellä sijaitsevan alueen asemakaavan muutosehdotuksen. Kaavamuutos mahdollistaa osoitteessa Joukontie 42 olevan alueen muuttamisen asuinpientalojen alueeksi. Lisäksi 1920-luvulla rakennettu Pihkalan talo suojellaan....

Rakennustyöntekijöiden työttömyys väheni Uudellamaalla

Uudenmaan työllisyyskatsauksen mukaan rakennustyöntekijöitä oli heinäkuun lopussa 2026 vähemmän työttöminä työnhakijoina kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2025. Rakennus- korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ammattiryhmässä työttömyys jatkoi Uudellamaalla hienoista...

Herttoniemi Jazzfest järjestetään toista kertaa

Viime syksynä ihastuneen vastaanoton saanut Herttoniemi Jazzfest järjestetään jälleen 2.–4. lokakuuta 2026. Tapahtuma on Emma Gaalassa ja Indie Awardsissa palkitun muusikko ja äänitaiteilija Kadi Vijan...