Keravan terveyskeskus on saanut seinilleen kansainvälisesti tunnetun suomalaisen graffititaiteilijan EGS:n teoksen. Lisäksi vuoden 2021 aikana terveyskeskukseen on luvassa vuoden nuorena kuvataiteilijana palkitun Ville Anderssonin teoksia.
Taiteilijat valittiin prosenttiperiaatetta toteuttavaan taidehankkeeseen avoimella portfoliohaulla, johon saapui yli 130 hakemusta. Taiteilijavalinnoissa painotettiin näkemyksellisyyttä, ajankohtaisuutta ja tilallista hahmotuskykyä. Hanketta on tukenut Taiteen edistämiskeskus.
Pelkästään Keravan terveyskeskuksen päivystyksessä käy vuosittain noin 20 000 potilasta, joten remontin yhteydessä tilaan toteutettu taidehanke ilahduttaa lukuisia silmäpareja. Taidetta on tuotu myös perhehuoneisiin, joissa se tukee osaltaan hoitotyötä.
EGS-graffititaiteilijan toteuttama teos Neverending Stories on sijoitettu terveyskeskuksen B- ja C-siipien aula- ja odotustiloihin. Teos kertoo elämän jatkuvuudesta ja ihmisistä osana luonnon kiertokulkua. Luonnosta muistuttava teos koostuu suoraan terveyskeskuksen seiniin, lattiaan ja ikkunoihin tehdyistä maalauksista ja teippauksista sekä vitriineihin sijoitetuista lasiveistoksista.
Rauhallisiin tapaamisiin ja saattohoitoon tarkoitettuihin perhehuoneisiin sijoitetaan kahdeksan teosta, jotka on tehnyt kuvataiteilija Ville Andersson. Teokset pääsevät paikalleen vuoden 2021 aikana. Keravan terveyskeskukseen sijoitettavien Anderssonin herkkien ja vaaleasävyisten teosten pääaihe on valo. Andersson toivoo, että teokset vaikuttavat rauhoittavasti ympäristöön.
Keravan terveyskeskuksen remontti valmistui marraskuussa 2020. Saneerauksessa uudistettiin terveyskeskuksen päivystysalue ja saattohoidon perhehuoneet. Arkisto- ja uima-allastiloihin muokattiin uusia vastaanottohuoneita sekä henkilökunnan taukotila. Lisäksi vuodeosastolla uudistettiin kansliatiloja sekä henkilökunnan työtiloja.

