
Remontista, pihan kunnostuksesta tai kodin tyhjentämisestä syntyy helposti tavaraa, joka ei kuulu tavalliseen jäteastiaan. Pääkaupunkiseudulla suurempia jäte-eriä ja hankalasti hävitettäviä tavaroita voi viedä HSY Sortti-asemille. Asemia on viisi: Kivikossa, Konalassa, Jorvaksessa, Ruskeasannassa ja Ämmässuolla. Niillä otetaan vastaan useimpia sellaisia jätteitä, joille ei löydy sopivaa paikkaa kiinteistön jäteastioista tai Rinki-ekopisteistä.
Sortti-asemalla maksu määräytyy jätelajin mukaan. Siksi kuorman lajittelu kannattaa tehdä jo kotona.
Esimerkiksi metalli sekä sähkö- ja elektroniikkaromu otetaan vastaan maksutta. Myös kotitalouksien vaaralliset jätteet voi tuoda asemille ilman vastaanottomaksua. Maksuttomiin jätteisiin kuuluvat lisäksi muun muassa paperi, kartonki, pahvi ja lasipakkaukset.
Kaikki jätteet eivät ole maksuttomia, mutta osa maksuista on melko pieniä. Esimerkiksi peräkärryllisen puutarha- ja risujätettä voi vuonna 2026 tuoda Sortti-asemalle 5,30 eurolla.
Sekajätesäkki voi tulla turhaan kalliiksi
Yksi tavallisimmista virheistä on pakata erilaiset jätteet samoihin säkkeihin. Tällöin myös sellainen materiaali, joka erikseen lajiteltuna olisi maksutonta, voidaan joutua käsittelemään maksullisena jätteenä.
– Lajittelemattomat jätesäkit ovat tavallinen syy siihen, että jätteiden tuominen Sortti-asemalle maksaa enemmän kuin asiakas odottaa. Jos esimerkiksi metalli tai kartonki tuodaan asemalle sekajätteen joukossa, niitä ei voida vastaanottaa maksuttomina jätelajeina, HSY käyttöpäällikkö Marjut Mäntynen kertoo.
Kuorma kannattaakin järjestellä jo ennen lähtöä niin, että eri materiaalit on helppo purkaa oikeisiin keräyspisteisiin. Apuna voi käyttää HSY eSortti-verkkopalvelua, jossa tuotavat jätteet ilmoitetaan etukäteen. Kuorman voi myös maksaa palvelussa ennen asemalle saapumista.
Lajittelussa ei ole kyse vain hinnasta ja materiaalien kierrättämisestä. Sillä on merkitystä myös turvallisuudelle. Sekajätteen joukkoon päätyneet akut, paristot ja aerosolipullot voivat aiheuttaa tulipaloja niin jäteasemilla kuin kuljetuksen ja myöhemmän käsittelyn aikana.
Jätteitä kerätään myös muualla
Kaikkea ei tarvitse kuljettaa Sortti-asemalle asti. Keväisin kiertävät Sortti-keräysautot ottavat kotitalouksilta maksutta vastaan vaarallisia jätteitä sekä metalli-, sähkö- ja elektroniikkaromua. Vaarallisia jätteitä voi viedä myös lähes 30 Sortti-konttiin eri puolilla pääkaupunkiseutua.
Jos omaan autoon ei saa suurempaa kuormaa mahtumaan, HSY vuokraa kotitalouksille myös peräkärryjä. Kolmen tunnin vuokra maksaa 5,10 euroa. Suurikokoisille tavaroille, kuten huonekaluille, on puolestaan tarjolla maksullinen noutopalvelu.
Pienellä ennakkotyöllä Sortti-reissusta voikin siis tulla sekä nopeampi että edullisempi: mitä tarkemmin kuorma on lajiteltu jo kotona, sitä enemmän materiaalia voidaan ohjata oikeaan käsittelyyn – ja sitä vähemmän jätteen viemisestä tarvitsee mahdollisesti maksaa.


