Tapiolan kuoro julkaisee musiikkivideon nuorten ilmastoahdistuksesta

Maaliskuussa 2021 julkaistaan Tapiolan kuoron laulu ja musiikkivideo nimeltään “Change is coming”.

Kansainvälisesti tunnettu espoolainen lapsi- ja nuorisokuoro Tapiolan kuoro julkaisee maailman luontopäivänä 3.3.2021 ilmastonmuutosaiheisen musiikkivideon. Ajankohtaista ja herättävää teemaa käsittelevän videon rooleissa nähdään kuorolaisten lisäksi suomalaisia tähtinäyttelijöitä.

Kolme- ja puoliminuuttisen teoksen “Change is coming” on säveltänyt englantilainen Tim Cain ja videon on ohjannut suomalainen Klaus Welp. Tapiolan kuoron tiedotteen mukaan musiikkivideon näyttelijäkaartissa loistavat Laura Birn, Tommi Korpela, Pihla Viitala ja Jasper Pääkkönen. Rautaisen nelikon vastanäyttelijöinä esiintyvät Tapiolan kuorossa laulavat nuoret: Elsa Malmberg, Anton Seppänen ja Aino Hyökki.

Musiikkivideo käsittelee ilmastonmuutoksen aiheuttamaa ahdistusta etenkin lapsen ja nuorten näkökulmasta. Säveltäjä ja akateemikko Tim Cainin teos on yksi Tapiolan kuoron vuonna 2019 järjestämän kansainvälisen sävellyskilpailun voittajista. Teoksen sanat pohjautuvat ruotsalaisen ympäristöaktivistin Greta Thunbergin YK:n ilmastokokouksessa 23.9.2019 pitämään puheeseen.

– On hienoa ja tärkeää, että lapsikuoroa pidetään vakavasti otettavana instrumenttina ja sille sävelletään oikeaa ja ajankohtaista musiikkia, kertoo tiedotteessa Tapiolan kuoron taiteellinen johtaja Pasi Hyökki.

– Greta Thunbergin teksti sopii tietenkin myös erityisen hyvin nuorten laulajien esittämäksi. Tätä teosta on ollut ilo harjoitella aidosti motivoituneiden laulajien kanssa. Aiheen tärkeys on välittynyt myös läpi koko projektiin osallistuneen huippuammattilaiskaartin. Siitä olemme tietenkin kiitollisia, Pasi Hyökki jatkaa.

Musiikkivideo julkaistaan 3.3.2021 Tapiolan kuoron Facebook- ja Youtube-kanavilla. Video on ensiesityksen jälkeen nähtävillä myös Tapiolan kuoron verkkosivulla.