Täysin uusi Isuzu D-Max – Pick-upien uusi standardi

Isuzu D-Max siirtyy jo kymmenenteen sukupolveen ja uuteen malliin on ladattu yli puolen vuosisadan kokemus avolavojen valmistuksesta. Uutuus nostaa riman todella korkealle kestävyydellään, ajettavuudellaan, turvallisuudellaan ja myös mukavuudellaan. Lisäksi uuden D-Maxin 34 390 eurosta alkavat hinnat ovat todella kilpailukykyiset.

Runkoa myöten uusi

Uusi Isuzu D-Max on suunniteltu markkinoille, missä autolta vaaditaan vielä enemmän kuin Suomessa. Käyttäjät eivät välttämättä noudata autolle sallittuja kantavuuksia, mutta sen on silti kestettävä pitkään. Ylittääkseen asiakkaiden odotukset Isuzu teki uuden D-Maxin rungosta vielä aiempaa vahvemman. Rungon pitkittäispalkit ovat nyt leveämpiä ja niitä on vahvistettu sisäpuolelta. Lisäksi auton erillisrunkoon on lisätty yksi poikittaispalkki. Parannusten tuloksena on viidenneksellä parantunut rungon vääntöjäykkyys ja pitkittäisjäykkyys on kasvanut 26 prosentilla. Uutta Isuzu D-Maxia ja sen rakenteita on testattu äärimmäisissä olosuhteissa. Yhteensä kokeet vastaavat neljän miljoonan kilometrin ajoa. Erittäin vahvalla rungolla on luotu hyvä perusta mainiolle ajettavuudelle ja korkeatasoiselle mukavuudelle. Myös uuden Isuzu D-Maxin kori on aiempaa vahvempi, sillä siinä käytetään nyt enemmän suurlujuusterästä.

Väkevä ulkonäkö kertoo auton ominaisuuksista

Kokonaan uusi muotoilu tekee Isuzu D-Maxista aiempaa vahvemman näköisen, mille on vankka perusta auton rakenteissa. Linjoja ei ole suunniteltu vain ulkonäön ehdoilla, vaan D-Maxin ilmanvastus on aiempaa alhaisempi, millä pienennetään kulutusta. Näiden lisäksi keulassa otetaan huomioon kevyen liikenteen turvallisuus, minkä Euro NCAP:n turvallisuustesti todisti onnistuneen erinomaisesti. Koriin on tehty käyttöä helpottavia muutoksia, kuten suuremmat ovet. Miehistöohjaamoisessa takaovet ovat kaksi ja puoli senttiä pidemmät, minkä ansiosta autoon voi nousta ja sieltä poistua entistä näppärämmin. Akselivälin kasvattaminen kolmella sentillä on tuonut lisää tilaa ohjaamoihin, mikä lisää osaltaan mukavuutta. Kuljettajan tilat ovat muuttuneet paljon henkilöautomaisemmiksi, mikä tuntuu monin tavoin mukavuutena ja korkeampana laatuna.

Jo perusmallissa huippuluokan varustelu

Pick-upeissa on totuttu siihen, että halvimmassa versiossa on vain vähän varusteita ja vasta maksamalla enemmän pääsee kohtuulliselle tasolle. Isuzu rikkoo sääntöjä asentamalla jo halvimpaan L-varustetasoon paljon tavaraa. Kaikissa D‑Maxeissa aina kattava turvavarustelu, jollaista ei moneen kilpailijaan saa edes rahalla. Mukavuutta lisääviä varusteita ovat aina ilmastointilaite, sähkösäätöiset, lämmitettävät ulkopeilit, sähkötoimiset ikkunannostimet (Double Cab myös takaikkunoissa), vakionopeudensäädin ja älykäs nopeudenrajoitin, monipuolinen ajotietokone ja sade- sekä hämärätunnistimet. Maininnan arvoinen on myös suuri pyöräkoko, sillä kaikissa varustetasoissa on 265/60 R 18 -kokoiset renkaat. Isuzu on asentanut kaikkiin D-Maxeihin monipuolisen kuljettajaa avustavan varustepaketin. Siihen kuuluvat törmäyksenestoavustin jalankulkija- ja pyöräilijätunnistuksella, liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä, kuljettajan vireystilan valvontajärjestelmä, kaukovaloavustin, kaistavaroitin ja aktiivinen kaistavahti. Double Cabeissa on vielä kuolleen kulman varoitusjärjestelmä, risteävän liikenteen varoitusjärjestelmä sekä törmäyksenestojärjestelmä. Vedettäessä on iloa ajonvakautukseen kuuluvasta perävaunun vakautusjärjestelmästä.

Tavoitteena alhaiset käyttökustannukset

Isuzu D-Maxissa on iskutilavuudeltaan optimaalinen, 1,9-litrainen turbodiesel, jota on kehitetty edelleen. Moottorin suurin teho on 120 kW (163 hv) ja 360 Nm vääntömomentti on käytettävissä laajalla käyntinopeusalueella. Entistä vähäpäästöisemmässä moottorissa on paljon parannuksia, kuten vesijäähdytetty välijäähdytin, elektronisesti ohjattu ahdin ja kasvanut ruiskutuspaine. Isuzun kulutus on käytännössä hyvin pieni ja uudistusten myötä moottori on aiempaa hiljaisempi ja värinättömämpi. Polttoaineenkulutusta on vähennetty monin tavoin kuten uusilla alhaisen vierintävastuksen ensiasennusrenkailla. Ohjaustehostin on nyt sähköinen ja nopeuden mukaan säätyvä, mikä sekin pudottaa kulutusta noin kahdella prosentilla. Lisäksi sähköinen tehostin ei tarvitse huoltoa, öljyä tai letkuja. Valittavana ovat kuusivaihteinen käsivalintainen tai kuusivaihteinen automaattivaihteisto. Käsivalintaisessa on suora yhteys valitsimesta vaihteistoon, mikä tekee vaihdoista erittäin täsmällisiä. Lisäksi vaihdekepin liikkeet ovat lyhyempiä kuin ennen. Automaattivaihteiston vaihdot tapahtuvat aiempaa nopeammin, mikä parantaa mukavuutta ja suorituskykyä sekä alentaa kulutusta. Kokonaistaloudellisuuteen kuuluu olennaisella tavalla kuljetuskapasiteetti. D-Maxin lava on aiempaa pidempi ja sen laidat korkeammat, minkä ansiosta mukaan voi lastata enemmän tavaraa. Kaikkien versioiden yli tuhannen kilon kantavuus sallii raskaankin kuorman.

Erinomainen ajettava tiellä ja maastossa

Isuzu D-Maxissa on hyvien ajo-ominaisuuksien perustana aiempaa jäykempi runko, minkä lisäksi kaikki on suunniteltu entistä paremmaksi. Etujousituksessa on uusi geometria, millä auton käytös ja ohjaus on saatu tarkemmaksi. Muutoksilla pyörien sivuttaiskallistelu on vähäisempää, mikä parantaa kaarreajo-ominaisuuksia ja renkaiden pitoa. Takana on uudet lehtijouset, jotka lisäävät mukavuutta ilman kuormaa ajettaessa. Etenemiskykyä maastossa on parannettu monella tavalla. Ensinnäkin maavara on vähän kasvanut samoin kuin tulo- ja jättökulmat. Uudella D-Maxilla voi kahlata jopa 80 sentin syvyisessä vedessä ja vaikeissa paikoissa on iloa pohjan hyvästä suojauksesta, joka kattaa myös jäähdyttimen ja välijäähdyttimen.

Erittäin järkevän hintainen

Uuden nelivetoisen Isuzu D-Maxin hinnat alkavat Space Cab L:n 34 390 eurosta ja Double Cab L:n 39 390 eurosta, joiden runsas vakiovarustelu jo pääpiirteissään esiteltiin. Seuraavana tasona on LX-varustetaso (37 390 ja 42 490 euroa), jonka kanssa saa automaattivaihteiston (3 000/3 500 euroa). Parempaan tasoon kuuluvat muun muassa 18-tuumaiset kevytmetallivanteet, takatasauspyörästön lukko, peruutustutka ja automaattivaihteisissa vielä mukautuva vakionopeudensäädin. Ylellisin D-Max Space Cab on 40 490 euroa maksava LS-varustetaso (automaatti + 3 000 euroa), jossa on kaksialueinen automaatti-ilmastointi, nahkaverhoilu, kuljettajan istuimen sähkösäädöt, 7-tuumainen kosketusnäyttö, peruutuskamera, astinlaudat, LED-valot edessä ja takana, älyavain ja paljon muuta. Isuzu D-Max Double Cabin paras varustetaso on LSE (46 590 /50 090 euroa), jossa on edellisten lisäksi vielä 9-tuumainen kosketusnäyttö ja CD/DVD-soitin. Kaikkien Isuzujen vakiovarusteisiin kuuluu myös viiden vuoden takuu (100 000 km).