Sodan ja rauhan kronikka – kirja Ukrainan ja Venäjän suhteista

Markus Leikola

Markus Leikola on seurannut Ukrainan ja Venäjän suhteita jo 40 vuotta. Kun sota syttyi, Markus Leikola alkoi kirjoittaa. Nyt hän viimeistelee elokuussa julkaistavaa kirjaa Sodan ja rauhan kronikka. Oivaltavassa tekstissä kietoutuvat yhteen sotatoimet, diplomatia, kulttuuri, talous ja viestintä. Kirjan kustantaa Aula & Co. Kirjasta käynnistettiin Mesenaatti-kampanja, jonka tuotoista puolet lahjoitetaan SPR:n kautta Ukrainalle. Parhaillaan käynnissä oleva kampanja saavutti minimitavoitteensa ennätysvauhtia, alle kahdessa vuorokaudessa.

Leikola esittelee teoksessaan Sodan ja rauhan kronikka Ukrainan sodan vuosisataiset taustat ja yllätyskäänteet.

”Tämä sota on käsittämättömin kaikista niistä sodista, joita olen seurannut. Tapahtumat alkoivat saada selityksensä Venäjän kääntymisestä kohti totalitarismia, mutta tällä kertaa internetin aikakautena.”

”Aloin jäsentää ajatuksiani ensin somessa ja yllätyin siitä, kuinka paljon ihmisillä on tarvetta tietää, miten kaikki liittyy kaikkeen. Tässä teoksessa risteilen esimerkkien ja suurien linjojen välillä.”

”Päätimme yhdessä kustantajani Aula & Co:n kanssa, että näinä aikoina, kun hätä on ennenkokematon, yhdistämme kaksi asiaa toisiinsa: puolet Mesenaatti-kampanjan tuotoista menee Punaisen ristin kautta Ukrainan hädänalaisten hyväksi.”

Markus Leikola on vuonna 1960 syntynyt politiikan ja kulttuurin moniottelija. Hän teki ensimmäisen matkansa Moskovaan ja Kiovaan tasan 40 vuotta sitten. Hänet on palkittu Itä-Euroopan raportoinnistaan valtion tiedonjulkistuspalkinnolla ja Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla. Lisäksi Leikola on kirjoittanut useamman näytelmän Kremlin uskomattomista käänteistä.

Kirja julkaistaan julkistustilaisuudessa keskiviikkona 10.8.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.