Täpärät paot intiaanien hyökkäykseltä, vaaralliset vuoristopolut, aavikon kuumuus ja sokeuttavat ja luihin asti jäätävät lumimyrskyt olivat Pony Express ratsastajien arkipäivää. Selkeän kuvan ratsastajien työn vaativuudesta saa silloisista lehti-ilmoituksista joissa työhön etsittiin pienikokoisia miehiä jotka olisivat lisäksi ”uskaliaita ja mieluiten orpoja”. Eräs edellytys oli myös raittiusvalan vannominen ja lupaus olla kiroilematta työssäoloaikana.
Kumpikaan William H.Russellin liikekumppaneista yhteisessä rahtiyrityksessä ei ollut Pony Expressin perustamisen kannalla. Alexander Majorsin ja William B. Waddellin mielestä hankkeella ei pystyttäisi tekemään rahaa, koska toiminnan pohjaksi ei ollut mitään postinkuljetussopimusta tai edes takuuta sellaisen saamisesta. Mutta opportunistinen Russell, aina riskinottoon valmis ja äärimmäisen itsevarmana miehenä taivutti hän kaksi yhtiökumppaniaan mukaan hankkeeseen. Tämän jälkeen määräsi Russell Benjamin Ficklinin valvomaan 190:n vaihtoaseman rakennustöitä. Näistä asemista 25 oli asumiskelpoisia ja 165 oli tarkoitettu vain hevosenvaihtoon. Ostoagentit saivat tehtäväkseen ostaa 500 huippuratsua, joista kustakin oltiin valmiit maksamaan 200 dollaria.
Expressmiesten keski-ikä oli 19, mutta eräs ratsastaja, William F.Cody, joka myöhemmin tultiin tuntemaan nimellä Buffalo Bill, oli iältään vain 15-vuotias ja David Jay oli kolmentoista. Kestävyydessä ja urheudessa kunnostautuivat useat ratsastajat jatkuvasti uusia ennätyksiä tehden. Laukattuaan ensin oman 76 mailin osuutensa joutui Cody toteamaan että vaihtomies oli saanut surmansa. Joten lyhyen levähdyksen jälkeen ratsasti hän toiset 85 mailia ja teki vielä paluumatkankin, yhteensä siis 322 mailia satulassa miltei yhtä kyytiä.
Toisen ratsastajan, Bob Haslanin kimppuun hyökkäsivät paiute-intiaanit Nevadassa, ja ratsain tapahtuneen taistelun tuoksinassa murskasi nuoli Haslanin leuan toisen nuolen lävistäessä käsivarren. Kaikesta huolimatta hän toimitti postinsa matkaten 120 mailia 8 tunnissa ja 10 minuutissa 13 ratsun selässä.
Miltei 19 kuukauden aikana – huhtikuusta vuonna 1860 vuoden 1861 lokakuuhun – Pony Expressin ratsastajat laukkasivat yhteensä 650.000 mailia kantaen 34.753 postiartikkelia kadottaen vain yhden postisäkin. Hevosta vaihdettiin aina 10 tai 15 mailin välein ja uusi ratsastaja istui satulaan keskimäärin aina 75 mailin jälkeen. Tällä rytmillä kuljetti Pony Express postin 1966 mailin päähän St.Josephista, Missourista aina Sacramentoon, Californiaan, 10 päivässä. Kirjeet, jotka oli kirjoitettu ohuelle paperille maksoivat 5 dollaria puolen unssin painoisina (unssi 28,35 g). Ratsastajat saivat täyden ylläpidon sekä 100 tai 150 dollarin kuukausipalkan, riippuen reitin pituudesta ja siihen liittyvistä vaaroista ja rasitteista.
Pony Expressin tuho
Mantereen poikki kulkevan lennätinlinjan valmistuminen lokakuussa 1861 päätti Pony Expressin kunniakkaat päivät. Yritys Russell, Majors & Waddell sijoitti 700.000 dollaria tähän hankkeeseen, häviten tässä toimessaan 200.000 dollaria saamatta valtiolta koskaan penniäkään tukea tälle julkiselle palvelulle, palvelulle joka auttoi yhdistämään idän ja lännen valtiollisen hajaannuksen ja sisällissodan aikana. Vaikka Pony Express olikin lyhytikäinen, jätti tämä uskalias hanke jälkeensä rikkaan perinnön – jännittävän ja innoittavan esimerkin amerikkalaisen pragmaattisesta tavasta näyttää etäisyydelle ja ajallekin kaapin paikka.
Kauko Vanajas kääntänyt kirjasta Story of the GREAT AMERICAN WEST.
Kunnianosoitus ”Ponyratsastajalle”
Matkamme alusta saakka meillä oli kaiken kruunaava haave , nähdä ”pony-ratsastaja” mutta jotenkin kaikki tilaisuudet väistivät meidät ja kaikki mitä tuosta elämyksestä saimme kokea livahti ohitsemme illan pimeydessä, ja niin kuulimme vain viuhahduksen ja tervehdyksen, ja niin oli tasangon kiitävä aave mennyt ohitsemme….. Mutta nyt odotimme uutta ratsastajaa saapuvaksi minä hetkenä hyvänsä nähdäksemme hänet kirkkaassa päivänvalossa. Piakkoin ajurimme (Twainin vaunujen) huudahtaa: ”Tuolla hän tulee! ”Kaikki niskat ojentuvat ulospäin, ja katseet terästyvät. Kauas preerian loputtomalle lakeudelle ilmestyy musta piste taivasta vasten, piste joka ilmiselvästi liikkuu….. Vain hetken kuluttua piste muovautuu hevoseksi ratsastajineen, nousten ja laskien, nousten ja laskien – liikkuen meitä kohti..lähemmäs ja lähemmäs…ja kavioitten humahtava kapse kantautuu heikosti korviin – jälleen ajurimme hihkaisu ja hurraahuuto, ratsastajan käden heilautus..ja mies hevosineen jyrähtää kiihtyneitten kasvojemme editse lentäen kuin katoavan myrskyn myöhästelevä laahus!
-Mark Twain, Roughing It, 1872 –
