Ansiokas elämäkerta Paavo Susitaipaleesta

PAAVO SUSITAIVAL
Kolme sotaa, kaksi kapinaa, neljä linnareissua

Paavo Susitaival ehti liki vuosisadan mittaisen elämänkaarensa (1896–1993) aikana olla poikkeuksellisen monessa mukana. Hän oli todellinen Suomen nykyhistorian viimeinen mohikaani: viimeinen elossa ollut aktivisti, jääkärivärväri, vapaussodan komppanianpäällikkö, suojeluskuntapiirin piiripäällikkö, Mäntsälän kapinan johtohahmo, IKL:n kansanedustaja, talvisodan rintama- ja jatkosodan rykmentinkomentaja. Lisäksi Susitaival oli tuottelias kirjailija, joka tunnettiin myös kekkosvastaisena toisinajattelijana.

Parhaiten mies muistetaan IKL:n kansanedustajana, joka talvisodan sytyttyä lähti rintamalle ja johti Ryhmä Suden legendaariseen voittoon Suomussalmella. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Susitaival komensi Jalkaväkirykmentti 29:ä Petroskoin valtaukseen asti.

Jussi Niinistö on kirjoittanut ansiokkaan elämäkerran aatteen miehestä, joka asetti isänmaan edun kaikkien sääntöjen yläpuolelle.

 

Jussi Niinistö on filosofian tohtori, joka on erikoistunut sota- ja henkilöhistoriaan. Hän toimi puolustusministerinä 2015‒2019. Hän on kirjoittanut lukuisia historiateoksia.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.