Aavetanssi johti Wounded Kneen verilöylyyn Osa II

…….aavetanssin kultti alettiin kokea hallituksen taholta todelliseksi uhaksi…..

Wounded Knee

Vihanpurkaukset kohdistuivat voimakkaasti Istuvaan Härkään, kuuluisaan hunkpapa-päällikköön, jonka väitettiin olevan aavetanssikultin liikkeelleasettaja. Joulukuussa 1890 määräsi kenraalimajuri Nelson A.Miles Istuvan Härän ja Ison Jalan, miniconjou – intiaanipäällikön pidätettäviksi. Joulukuun 15. päivän aamuna Istuva Härkä sotureineen saarrettiin ja pakoyrityksen tuoksinassa kuoli kuusi poliisia ja kuusi hunkpapa-siouxia, joiden joukossa oli myös Istuva Härkä. Istuvan Härän kuoleman jälkeen pakeni noin 400 hänen hunkpapaansa kohti etelää Cheyenne-joen varrella sijaitsevaan reservaattiin. Miniconjou-päällikkö Humpin avulla saatiin suurin osa joukosta antautumaan, mutta 38 soturia jatkoi pakoaan Ison Jalan johtamana Cheyenne-joen haarassa sijaitsevaan kyläänsä. Everstiluutnantti Edwin V. Sumner, jonka oli käsketty pidättää Iso Jalka, tyytyi vain seuraamaan tilanteen kehitystä. Hermostuneena tästä seurannasta päätti Iso Jalka lähteä koko kylän väen kanssa pakoon ja he hiipivätkin pakoon yön pimeydessä, mutta ratsuväki tavoitti heidät ja niin intiaanit antautuivat. He leiriytyivät yöksi paikkaan nimeltään Wounded Knee. 500 sotilasta levittäytyi ympäröiville kukkuloille estääkseen uuden pakoyrityksen. Seuraavana aamuna  määräsi johdossa ollut eversti James W. Forsyth pakolaiset luovuttamaan aseensa mutta intiaanit kieltäytyivät.

Villi laukaus

Forsyth kiihtyi vastustuksesta ja määräsi sotilaat tutkimaan tiipiit ja etsimään aseita. Oli vaarallista edes hipaista Sioux-soturia. Nuori soturi nimeltään Musta Kojootti loukkaantui sotilaiden karkeasta käytöksestä ja ampui laukauksen ilmaan, jonka seurauksena sotilaat avasivat silmittömän tulen lähietäisyydeltä. Intiaanit avasivat myös tulen ja kukkulalta alkoi rätistä neljän konekiväärin murhaava tuli. Nämä aseet niittivät niin miehiä, naisia kuin lapsiakin kuin heinää kunnes lumi oli värjääntynyt kauttaaltaan karmosiininpunaiseksi. Hämmennyksen vallitessa kuoli myös 25 upseeria ja sotilasta ja 39 haavoittui. Heistä ainakin osa kuoli oman ristitulen uhreina. Ainakin 153 intiaania kuoli, joidenkin arvioiden mukaan heitä oli melkein 300.

Aavetanssin loppu  

Pine Ridgen reservaatin intiaanit kerääntyivät raivosta vauhkoina 4000 intiaanin joukoksi valtavaan leiriin Valkoisen Saven poukamaan. Paikalle komennettu seitsemäs ratsuväkirykmentti joutui intiaanien saartamaksi laaksoon, kunnes yhdeksännen ratsuväkirykmentin komppaniat saivat päästettyä heidät pälkähästä. Kenraali Milesin onnistui kuitenkin, uhoten 3500 miehen voimalla, monien neuvotteluvaiheiden jälkeen taivuttaa intiaanit antautumaan ilman enempää verenvuodatusta tammikuun 15.päivänä 1891. Siten päättyi aavetanssin eteneminen ja sen sisällään pitämä lupaus intiaanien hallitsemasta maailmasta. Aavetanssin kadottua  häipyi sen mukana  myös intiaanien viimeinenkin toive elämästä täydellisessä vapaudessa.

JAA