Hyrylän kehittämisverkostossa rakennetaan yhdessä kuntalaisten kanssa parempaa Tuusulaa

Hyrylän kehittämisverkosto järjestää monenlaisia tilaisuuksia. Kuva on 18. lokakuuta järjestetystä Varuskunta keskellä kylää -luentotilaisuudesta.

Hyrylän kehittämisverkosto tekee aktiivista työtä sen hyväksi, että kuntalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa Hyrylän kehittämiseen ja paremman Tuusulan rakentamiseen.

”Haluamme kehittämisverkostossa, että kuntalainen voi tulla esittämään kokouksiimme ja muihin tapahtumiin ajatuksensa siitä, mihin juuri hän haluaisi verkostomme budjettia käytettävän ja osallistua myös itse idean toteuttamiseen. Pyrimme toteuttamaan näitä toiveita mahdollisuuksien mukaan”, kertoo Mari Korhonen Tuusulan Puolesta Ry:stä.

Verkoston toiminnalla pyritään siihen, että kuntalaisille olisi tarjolla muun muassa mielenkiintoista tomintaa ja kaunis ympäristö, joiden kautta ylpeys omasta kotipaikasta voi kasvaa.

”Olemme rahoittaneet erilaisia kuntalaisten omia tapahtumia, toteuttaneet hankintatoiveita, kuten kukka- ja puuistutuksia, sesonkivalaistuksia, roskiksia sekä muun muassa lasten leikkimökin ja leikki- ja pelivälineitä. Olemme järjestäneet itse ja yhdessä kunnan ja muiden toimijoiden kanssa myös erilaisia tapahtumia: kuntalaisten kuulemistilaisuuksia, lasten tapahtuman ja talkoita”, Korhonen kertoo.

Tuusulan historiaa kuntalaisten ulottuville

Kehittämisverkosto pyrkii aktiivisesti yhteisten aivoriihien avulla edistämään toimintaansa. Nyt verkosto on huomannut, että Hyrylässä lähivuosien aikana kasvava asukasmäärä ja rakentamisen aiheuttamat muutokset ovat luoneet kuntalaisille tarpeen tuntea oman kotipaikan historiaa. Verkosto järjestääkin syksyn ja tulevan kevään aikana erilaisia tilaisuuksia, joiden avulla se haluaa tehdä Tuusulan historiaa tutuksi kuntalaisille.

”Nyt jo purettu Hyrylän ortodoksinen kirkko herätti monet tajuamaan, mitä kaikkea meillä onkaan Hyrylässä aikoinaan ollut. Kuntalaiset haluavat tuntea rakennusten ja muiden kiinteistöjen taustoja ja tietää miksi toisia suojellaan ja toisia taas ei.”

”Halusimme vastata tähän kysyntään ja järjestimme lokakuussa verkostomme ensimmäisen Varuskunta keskellä kylää -luennon kunnantalolla. Kutsuimme pääluennoitsijaksi kuntamme oman helmen, museoamanuenssi Jaana Koskenrannan. Seuraavana on Hyrylän historiaa ja vanhoja taloja -luento 24.11. Hyrylän kirjastossa.”

Ensi keväälle on suunniteltu muun muassa kiertoajelu Rantatien Tuusulan kunnan museoihin museoamanuenssi Jaana Koskenrannan opastuksella. Tilaisuudet ovat osallistujille maksuttomia ja kaikille avoimia. Lisäksi Tuusulan kunnan historiasta kattavaa tietoa tarjoaa kunnan museotoimi, joka myös ylläpitää museoiden ja omien sivujensa lisäksi Virtuaali Tuusula -sivustoa.

Kuntalaiset tervetulleita verkoston jäseniksi

Ydintiimin jäseniä ovat puheenjohtaja Lars Winqvist Kokoomus, varapuheenjohtaja Erja Isomäki Perussuomalaiset, Aki Aaltonen SDP, Ilmari Sjöblom Kokoomus, Timo Huhtaluoma Keskusta, Leena Joensuu ja Mari Korhonen Tuusulan Puolesta ry.

”Verkostomme tiedotus ja keskustelu toimii julkisella Facebook-sivustolla, johon voi liittyä ja on tervetullut kuka tahansa, joka on kiinnostunut Hyrylän alueesta ja osallistua sen kehittämiseen”, Korhonen muistuttaa.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.