100 suomalaista muotokuvaa -näyttely Taidekeskus Kasarmissa

Valokuvataiteilija Hannu Pakarinen on kuvannut sata Suomen kansalaista, tässä yksi heistä.

Tuusulan taidemuseon syksyn näyttelyssä on esillä valokuvia kahdelta taiteilijalta. Valokuvataiteilija Hannu Pakarinen (s. 1962) on kuvannut sata Suomen kansalaista, jotka ovat syntyneet vuosina 1917–2017. Muotokuvat piirtävät ajankuvaa tämän päivän Suomesta ja suomalaisuudesta. Vuodet ja ihmiset muodostavat itsenäisen Suomen tarinan tavalla, joka nostaa jokaisen sankariksi. Valokuvanäyttely on osa Suomi 100 -juhlavuotta. Samalla nähdään Pakarisen valokuvaajaystävän Hannu Juvosen luontoaiheisia valokuvia Kolin vaaroilta aina Jäämeren rannalle. Näyttely on esillä 20.9.–29.10. Taidekeskus Kasarmissa.

Muotokuvat ja kuvattavien omat tarinat välittyvät kuvista

Aiemmin henkilöaiheita ja asetelmia kuvannut Pakarinen lähti 100 suomalaista valokuvaa -projektissaan uusille vesille. Puolentoista vuoden ajan hän matkusti eri alueille Suomessa tutustuen paikallisiin ihmisiin omissa miljöissään. Pakarinen kuvasi ihmisen jokaiselta itsenäisyyden vuodelta huomioiden myös sukupuolen ja eri kansallisuudet. Muotokuvat ja kuvattavien omat tarinat välittyvät kuvista. Samalla hän tuli kuvanneeksi yhteiskunnan ja elämäntavan muutoksia Suomessa. Valokuvausmatkoilla suurin osa kuvattavista löytyi road trip-henkisesti. Suomalaisen yhteiskunnan muutokset, sodan ja rauhan aika, lamat, nousukaudet, maaseudun muuttuminen ja kaupungistuminen näkyvät kaikki myös kuvissa. Samalla Pakarinen käsittelee omia subjektiivisia tuntojaan ja omaa historiaansa muiden kautta.

– Kierrän kamerani kanssa Suomea ristiin rastiin etsien suomalaisuuden olemusta ja tässä ajassa olevia ilmiöitä. Valitsen ihmiset aika sattumanvaraisesti, kuitenkin niin, että kuvattavat edustavat mahdollisimman kattavasti eri sosiaaliluokkia. Tavoitteenani on piirtää muotokuvien kautta ajankuvaa tämän päivän Suomesta historiallista viitekehystä unohtamatta, Pakarinen kuvailee näyttelynsä teemaa.

Pakarisen teoksia on 1990-luvun alkupuolelta lähtien ollut esillä lukuisissa näyttelyissä museoissa ja gallerioissa. Vanha maalaistalo Ruotsinkylässä Tuusulassa on ollut Hannu Pakarisen koti- ja työskentelymiljöönä jo liki parikymmentä vuotta.

Luonnon ankaruus välittyy Juvosen kuvissa

Pielisjärvellä vuonna 1948 syntynyt Hannu Juvonen on ollut Pakarisen valokuvaaja- ja patikointitoverina useilla matkoilla Pohjois-Karjalassa ja Lapissa. Juvonen on luonnontarkkailija, joka näkee yksityiskohtia ja tapahtumia luonnossa monia muita herkemmin. Nykyään Enon Siikavaarassa asuvalle Juvoselle Ukko-Koli ja Pielinen ovat hänen ominta miljöötään. Luonnonilmiöiden hetkellisyys, säätilat, valaistus ja luonnon ankaruus välittyvät Juvosen kuvissa.

100 suomalaista muotokuvaa -näyttely Tuusulan taidemuseossa 20.9.-29.10.2017.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.