Monitoimitalo Monio rakennetaan Tuusulaan

Tuusulan kunnanvaltuusto päätti Monio -monitoimitalon rakentamisesta kokouksessaan 10.6. Valtuusto valitsi rakennuksen toteuttajaksi Skanska Talonrakennus Oy:n ja elinkaarimallin palveluntuottajaksi Caverion Suomen.

Monio toteutetaan elinkaarimallilla, jossa rakennusliike vastaa monitoimitalon rakentamisen lisäksi sen ylläpitämisestä seuraavat 20 vuotta. Rakennuksen hinta tulee olemaan kokonaisuudessaan hieman yli 30 miljoonaa euroa. Rakennustyöt käynnistyvät, kun päätös on saanut lainvoiman. Tavoitteena on, että Monio on valmis vuoden 2021 lopussa.

Mikäli kaikki etenee suunnitelmien mukaan, voimme viettää kaikille avoimia maailman suurimpia harjannostajaisia taiteiden yönä Tuusulan asuntomessujen 2020 yhteydessä. On myös mahdollista, että asuntomessuvieraat pääsevät jollain tavalla, esimerkiksi virtuaalisesti, tutustumaan rakenteilla olevaan monitoimitaloon, sanoo Tuusulan pormestari Arto Lindberg tiedotteessa.

Moniossa saman katon alle sijoitetaan lukio, kansalaisopisto, musiikkiopisto, taiteen perusopetusta, käsityökoulu ja erilaisia kokoontumis-, esiintymis- ja liikuntatiloja kuntalaisia varten.