Keravalle rakennetaan Muinaisrannanpuisto

kuvituskuva

Keravan Kivisillassa sijaitsevan Muinaisrannanpuiston rakennustyöt alkoivat kesän aikana.

Puisto sai 175 000 euron valtionavustuksen liikuntapaikkarakentamiseen.

Puiston toiminnalliselle alueelle on suunniteltu lasten leikkipaikka, pelikenttä, liikuntavälineitä, pikniknurmi sekä grillipaikka. Pelikenttä on pieni pallottelukenttä, joka voidaan jäädyttää talvella luistelukäyttöön.

Muinaisrannanpuiston rakentamisessa hyödynnetään mahdollisimman paljon alueen muissa rakennustöissä ylijääneitä luonnonmateriaaleja, kuten kiviä ja kuivuneita puita.

– Käytämme rakentamisessa esimerkiksi kirjanpainajien kuivattamia kuusia sekä kierrätyskiviä. Kasvualustassa hyödynnämme alueelta siirrettyä peltomultaa. Maamassoja ei kuljeteta pois, vaan niistä muodostuu alueen ympärille kumpuja, joihin sijoittuu vanhempien lapsien leikkirata, Keravan kaupunginpuutarhuri Mari Kosonen kertoo tiedotteessa.

– Toimintoja ei ole suunniteltu pelkästään valmiiden varusteiden ja kalusteiden sijoittelun kautta, vaan alueelle tulee muun muassa kasveista rakentuva labyrintti sekä pajutunneleita, Kosonen jatkaa.

Leikkiradalta löytyvät muun muassa vaijeriliuku, rinneliukumäki, tunneli ja kasvillisuusreittejä. Alueen keskelle sijoittuu leikkiin ja oleskeluun tarkoitettu pienistä leikkimökeistä muodostuva kylä, joka toteutetaan yhteistyössä Keudan kanssa.

Puisto on osa Keravalla sijaitsevaa Uuden ajan rakentamisen festivaalin, URF:n aluetta.

URF on yksi Kerava 100 -juhlavuoden päätapahtumista.

Festivaaleilla voi tutustua ekologiseen puurakentamiseen sekä älykkäisiin energiaratkaisuihin ja osallistua kestävään rakentamiseen ja elämäntapaan liittyviin työpajoihin. Festivaalivieraat voivat nauttia myös alueelle tulevasta taiteesta sekä lähi- ja pientuottajien ruoasta. Alueelle tulevien asuntokohteiden rakentaminen on alkanut tänä kesänä.

Muinaisrannanpuisto ulkoliikunta- ja leikkipaikkoineen avataan 19.7.2024 URF:n avajaisten yhteydessä. Yleisölle puisto aukeaa festivaalin jälkeen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.