Espoo ja Kirkkonummi eivät ole menossa samaan työllisyysalueeseen

kuvituskuva, näkymä Matinkylässä

Työllisyys- ja elinkeinopalvelujen järjestämisvastuu siirretään valtiolta kunnille 1.1.2025 alkaen.

Espoon kaupunginhallitus päätti elokuussa 2023, että työllisyysaluetta lähdetään valmistelemaan vastuukuntamallilla.

– TE-palveluiden uudistuksen myötä valtiolta siirtyy kunnille vuoden 2025 alusta noin 100 erilaista TE-toimistojen, ELY-keskusten ja KEHA-keskuksen palvelua ja tehtävää. Rakenneuudistuksella on vaikutuksia lakisääteisiin viranomaistehtäviin, toimintaympäristöön, kumppanuuksiin ja palveluihin. Näiden lisäksi uudistuksella on merkittäviä vaikutuksia kuntien talouteen ja sen ennakointiin, tiedottaa Espoon kaupunki.

Kevään 2023 aikana Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi ja Vihti (EKKV-kunnat) valmistelivat mahdollista yhteistyötä yhteisestä työllisyysalueesta sopimiseksi.

Espoon mukaan Kirkkonummi ja Vihti eivät sittemmin kuitenkaan hyväksyneet EKKV-kuntien yhteistä aiesopimusta vaan ne ovat lähteneet valmistelemaan Kirkkonummen, Vihdin ja Siuntion omaa työllisyysaluetta.

– Espoo ja Kauniainen hyväksyivät aiesopimuksen ja jo laista tulleiden kriteerienkin mukaan nämä kaupungit muodostavat yhteisen työllisyysalueen. Valmistelua jatketaan vastuukuntamallilla, jonka mukaan työvoimaviranomaisena toimii vastuukunta, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.