Kaukjärvenrannan puiston perusparannustyöt ovat alkaneet Tuusulanjärven rannalla Etelä-Tuusulassa.
Urakkaan kuuluvat puistopolkujen perusparantaminen, yhden uuden puistopolun, valaistuksen, kivimuurin ja pergolan rakentaminen sekä kalusteiden uusiminen.
Lisäksi puistoon rakennetaan uusia istutusalueita ja nykyisiä nurmialueita kunnostetaan.
– Nykyisellään heinikkoisen Kaukjärvenrannan yleisilme muuttuu täysin perusparannuksen ansiosta. Perusparannuksessa kiinnitetään huomiota erityisesti puiston maisemallisiin arvoihin ja kasvillisuuden monimuotoisuuteen. Massiivisiin istutusalueisiin on tulossa monipuolinen valikoima kasveja, lähes 150 perenna- ja ruusulajiketta. Osa puistoa jätetään selvemmin luonnontilaiseksi niityksi, tiedottaa Tuusulan kunta.
Kaukjärvenrantaan tulee myös mahdollisuus järjestää pienempiä ja hieman suurempiakin tapahtumia.
Virtaa tapahtumien tarpeisiin tai vaikkapa jäätelökioskin pyörittämiseen saa alueelle tulevasta tapahtumasähköstä.
Vahvistetut puistopolut ja nurmialueet on suunniteltu kestämään raskaiden ajoneuvojen painon, mikä mahdollistaa esimerkiksi väliaikaisen tapahtumalavan kuljettamisen puistoon.
Tulevaisuudessa pyöräilijät voivat Tuusulanjärven ympäri polkaistessaan pysähtyä puistossa olevaan pyöränhoitopisteeseen laittamaan renkaisiin ilmaa tai säätämään istuimen korkeutta.
Puistoon on tulossa valaistus ja talvikunnossapito, jolloin puistoa voi käyttää ympäri vuoden ja se palvelee myös Tuusulanjärven jäillä liikkuvia ulkoilijoita.
Kaukjärvenrannan alueella tulee liikkumaan työkoneita puiston rakentamisen aikana ja puisto tullaan aitaamaan tarvittavilta osin.
Talvella 2022–2023 puistoalue pyritään pitämään käytössä. Puisto valmistuu kesäkuussa 2023.