Valitse koira osaamistasosi perusteella – vältyt ikäviltä seurauksilta

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY peräänkuuluttaa vastuullista koiran hankintaa ja -pitoa. Yhdistys on huolissaan siitä, että koiria otetaan perehtymättä kunnolla niiden tarpeisiin, rodulle tai rotusekoitukselle tyypillisiin ominaisuuksiin ja omiin kykyihin selviytyä kyseisen koiran kanssa. Omistajien osaamattomuus lisää turhaa koiravihaa.

Liikkumisen on oltava turvallista

Ihmisten ja toisten koirien kimppuun hyökänneet koirat ovat olleet tämän vuoden aikana tiuhaan esillä lehtien otsikoissa ja internetissä käydyissä keskusteluissa. HESY on huolissaan joidenkin koiranomistajien kyvyttömyydestä lukea ja hallita lemmikkejään ja siitä, että tämän seurauksena etenkin isokokoiset ja vahvat koirat voivat vaarantaa turvallisuuden yleisillä paikoilla.

Järjestyslain mukaan alueen asukkailla on oikeus turvalliseen liikkumiseen. Koiranomistajan on kyettävä hallitsemaan koiransa kaikissa tilanteissa, myös sen ollessa hihnassa. HESY muistuttaakin, että koira pitää aina valita oman osaamistason mukaan.

– Koiran ottamiseen on syytä valmistautua kunnolla. On tutustuttava rodun tai rotusekoituksen taipumuksiin ja käytökseen ja pohdittava koiran hankintaa tältä pohjalta. Koiraa ei pidä koskaan valita pelkän ulkonäön, ensivaikutelman tai rotuun liitettyjen mielikuvien perusteella. Keskeisinä valintakriteereinä tulee olla koiran käyttötarkoitus ja ne elinolosuhteet, joihin koira otetaan. Koiran pitäminen sille sopimattomassa ympäristössä saa aikaan yhteentörmäyksiä, joista on turha syyttää koiraa, summaa HESYn puheenjohtaja Hannele Luukkainen.

Pitovaikeuksista kärsii sekä koira että omistaja

Tyypillisimpiä väärän koiravalinnan seurauksia ovat käytösongelmat ja pitovaikeudet, joista kärsivät niin koira kuin sen omistajakin. Esimerkiksi porokoira on jalostettu paimentamaan haukkumalla, eikä se sovellu välttämättä kerrostaloasuntoon. Sama pätee nallekarhumaiseen laumanvartijakoiraan, jolla on voimakas taipumus vartioida. Niin sanottuihin taistelukoiriin lukeutuvilla roduilla ja rotusekoituksilla on puolestaan yleensä alhainen ärsytyskynnys ja peräänantamaton luonne, eikä niitä voi viedä välttämättä koirapuistoihin. Oikein kohdeltuina nämä koirat ovat kuitenkin usein muuten hyväluontoisia.

– Koiran aggressiivisuuden syynä on usein taitamaton käsittely, ei rotu tai roturisteytys. Myös alistavat koulutusmenetelmät, pelko ja reviirin puolustaminen voivat lisätä koiran hyökkäysalttiutta. Jos koiralla havaitaan käytöshaasteita, niiden kitkemiseksi on tehtävä töitä. Koira on koulutettava yhteiskuntakelpoiseksi hyödyntämällä eläinlähtöisiä, positiiviseen vahvistamiseen pohjautuvia menetelmiä. Jos omat resurssit eivät tähän riitä, on turvauduttava koiraystävällisiä ja palkitsemiseen pohjautuvia metodeja käyttävien eläinkouluttajien apuun. Koiranomistaja on vastuussa paitsi oman lemmikkinsä hyvinvoinnista ja kasvatuksesta myös muiden eläinten ja ihmisten turvallisuudesta, Luukkainen lisää.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.