Lauttasaaren vesitorni purettiin vuonna 2015 ja sen jälkeen vesitornin tontti on ammottanut tyhjänä Kotkavuoren huipulla. Tontti on siistitty täysin, eikä mikään enää muistuta paikalla olleesta Lauttasaaren ikonisesta maamerkistä.
Jos tontille rakennettaisiin kerrostaloja, niistä avautuisivat mahtavat näköalat. Mutta kukaan lähistön ohikulkijoista ei tunnu kaipaavan vesitornin paikalle rakentamista.
Ulkoilulenkillä oleva nainen näkisi tontin mielellään luontoalueena eikä toivo sinne asuntoja.
-Siellä on nyt ihana luontoalue ja myös ne kalliot ovat tärkeitä. Ainakin alueen vanhuksille on tärkeää, että pääsee kävelemään lähiluontoon, kertoo Lauttasaaressa 45 vuotta asunut Anu Singh.
Anu Singh ei liioin halua, että tontista mahdollisesti muokattaisiin varsinaista kaupunkipuistoakaan.
-Tontti on nyt luonnonvaraisena nätti. Sinne onkin jo laitettu jotain istutuksia. Nurmikkoakin yrittivät sinne laittaa. Kyllä se luonto lähtee sieltä pikkuhiljaa kasvamaan.
-Mutta penkki voisi olla hyvä, penkin voisi tontille tuoda.
Toinen ohikulkeva nainen huikkaa kiireessä, että alue pitää säilyttää puistona. Yksi koiranulkoiluttaja ilmoittaa, että hänellä ei ole mitään ideoita tontille.
Lastenvaunuja työntävä Reeta Kaivolan mielestä tontti pitää jättää rauhaan.
-Tiedän, että Helsinkiin tarvitaan lisää asuntoja ja me itsekin tarvitsisimme nykyistä isomman asunnon, mutta Lauttasaareen pitää jättää vähän luontoa jäljelle. Luonto on kaikille viihtyvyyden kannalta tärkeää.
-Lisäksi Lauttasaaren päiväkodit ja koulut ovat jo nykyään niin ruuhkaisia, Reeta Kaivola lisää.
Yrittäjä Kauko Helttunen on pyörittänyt Kaken Kehys-liikettään 45 vuotta vesitornin läheisyydessä. Helttusen mielestä tontille ei pidä rakentaa mitään.
-Lauttasaaressa rakennetaan muutenkin paljon. Ei täällä ole enää tilaa. Lauttasaareen tarvitaan enempi puistomaisuutta kuin jakomäkeä.
Helttunen tosin arvelee, että tontille joskus tulevaisuudessa rakennetaan asuntoja – mutta ei kovin pian.
-Se voi tapahtua aikaisintaan joskus viiden vuoden päästä kun kaikki valitukset on käyty läpi, Helttunen ennakoi Lauttasaaressa syntyvää kovaa vastustusta.
Helsingin kaupungin mukaan Lauttasaaren vesitornin paikalle ei ole nyt työnalla suunnitelmia.
-Lauttasaaren puretun vesitornin paikalle ei ole tulossa asemakaavan muutosta ainakaan vuosien 2019-2020 toimintasuunnitelmien puitteissa, kertoo arkkitehti, tiimipäällikkö Mikko Reinikainen kaupunkiympäristön toimialalta.
Kallioinen tontti saa siis vielä pitkään uinua luonnonläheisenä keitaana Kotkavuoren asuintalojen keskellä. Kauko Helttunen ei ole jäänyt kaipaamaan vesitornia.
-Vesitorni oli huonokuntoinen. Ei sitä voinut pelastaa. Olisi ollut turhaa yrittää puhaltaa torniin uutta henkeä. Hyvä, että se on purettu ja nyt sitten tehdään jälkihoitoa, ehkä säilyttämällä paikka puistoalueena.
Jani Jakonen