Sortti-asema remonttiin Itä-Helsingissä

Tulevan asiakasinfopisteen havainnekuva. Infopiste siirtyy remontin yhteydessä lähemmäs sisäänajoa. Rakennusten julkisivuissa käytetään Kiasmasta purettua sinkkipeltiä. Kuva: Arkkitehtitoimisto Virkkunen & Co.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY uudistaa Kivikon Sortti-asemaa syksyllä.

Sortti-asema on remontissa arviolta kolme kuukautta syyskuun alusta alkaen. Remontin aikana Sortti-asemalle voi tuoda ainoastaan risuja, omenoita, puutarhajätteitä, kiviaineksia sekä vaarallista jätettä.

Kivikon Sortti-asema saa remontissa uudet asiakastilat.

HSY:n mukaan uusien tilojen myötä asiointi asemalla sujuvoituu ja jätteiden tuominen kierrätykseen on entistä helpompaa ja turvallisempaa.

– Tarjoamalla toimivat puitteet asiointiin, asukkaiden on helppo tuoda jätteitään Sortti-asemillemme. Me huolehdimme sen jälkeen, että kaikki mahdollinen materiaali saadaan kiertoon ja siitä syntyy aina jotain uutta tai hyödyllistä, kertoo tiedotteessa HSY:n Sortti-asemien toimintovastaava Eetu Keinänen.

Kivikko on HSY:n Sortti-asemista vilkkain.

Viime vuonna kaikilla viidellä Sortti-asemalla kävi yhteensä noin 550 000 asiakasta, ja näistä noin 155 000 juuri Kivikossa.

– Kävijämäärät Sortti-asemilla ovat nousseet lähes vuosittain. Oletettavaa on, että asukkaat tuovat yhä enemmän jätteitään kiertoon, mikä näkyy asiakasmäärien kasvuna myös tulevina vuosina. Kivikon remontin aikana on hyvä tutustua esimerkiksi Ruskeasannan Sortti-asemaan, joka on avarampi ja asiakasmäärältään maltillisempi. Se on avoinna myös viikonloppuisin, Eetu Keinänen kannustaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.