Hyvän uudenvuodenlupauksen voi toteuttaa joka päivä
Uudenvuodenlupauksia kritoisoidaan niiden lyhytjänteisyydestä. Yksi elämä -asiantuntijoiden mukaan lupaukset ovatkin usein liian armottomia. Hyvä muutostavoite on sellainen, jonka voi toteuttaa joka päivä riippumatta siitä, onnistuiko se eilen.
Uudenvuodenlupauksissa on paljon hyvää. Tammikuussa saa innostua uudesta. Olisi kuitenkin hyvä miettiä, miten uudenvuodenlupaus kantaisi yli tammikuun, talven kevään ja koko vuoden.
Diabetesliiton liikuntasuunnittelija Eira Taulaniemen mukaan uudenvuodenlupausten ongelma on, että niissä usein yritetään haukata liian iso pala kerralla.
”Valtavan elämänmuutoksen tekeminen ei tyypillisesti onnistu uudenvuodenlupauksen voimin. Lupauksen pitäisi istua omaan elämäntyyliin, sopia arkeen ja olla linjassa omien tavoitteiden kanssa. Tavoite voi olla mikä vain: vähentyneet selkäkivut, ajanvietto parhaan ystävän kanssa tai mahdollisuus viedä lapsenlapset puistoon”, Taulanniemi luettelee.
Hyvä jatkuu takapakin jälkeenkin
Lupaus liikkua ja parantaa kuntoa on uudenvuodenlupauksista yleisin. Näin oli ainakin kaksi vuotta sitten, kun Yksi elämä keräsi 2220 suomalaista uudenvuodenlupausta omaan verkkopalveluunsa. Toiseksi suosituin lupaus oli ruokatottumusten parantaminen, ja kolmantena tuli perheen ja ystävien parempi huomioiminen.
”Jos uudenvuodenlupauksen ajattelee päätöksenä, on helpompi suhtautua vaikeisiin hetkiin. Päätös kantaa niiden yli. Takapakin jälkeen olisi hyvä pysähtyä pohtimaan, mitä tavoittelee, millaista iloa muutos tuo, miksi haluaa jatkaa. Myös tavoitteet saattavat muuttua matkalla; ei niiden tarvitse pysyä samanlaisina aina”, Aivoliiton liikuntasuunnittelija Virpi Lumimäki kertoo.
Tammikuun liikuntainnostus tekee hyvää juhlakauden herkuttelun jälkeen. Armottomuuus ja pakolla liikkuminen eivät kuitenkaan tuo toivottuja tuloksia. Liikuntasuunnittelijat kannustavat innostumaan liikunnasta. Muutamat perusasiat kannattaa pitää mielessä:
- Tee päätös, älä lupausta. Päätös laittaa sinut pohtimaan omaa liikuntahistoriaasi ja löytämään sieltä sinulle ominaisia tapoja liikkua. Päätös kantaa sinut takapakkien yli ja auttaa pitämään motivaatiota yllä.
- Tee pieniä, hyviä päätöksiä. Koko elämän laittaminen remonttiin tammikuussa johtaa helposti pään seinään hakkaamiseen ja liikunnan ilon kadottamiseen.
- Ole itsellesi armollinen. Pysähdy säännöllisesti miettimään, mitä liikunnalta toivot. Joskus arki ei etenekään niin kuin suunnittelit. Silloin liikunnankin pitää voida joustaa. Ole kekseliäs, ja löydä sinulle luontevia liikunnan paikkoja!
- Aseta itsellesi tavoite. Kun tiedät mitä liikunnalta tavoittelet, motivaatiosi pysyy korkealla.
Suomalaisten uudenvuodenlupaukset
Lupaus liikkua ja parantaa omaa kuntoa | 28 % |
Lupaus muuttaa ruokailutottumuksia | 15 % |
Lupaus huomioida perhe ja ystävät | 11 % |
Lupaus pudottaa painoa | 9 % |
Lupaus pitää itsestä parempaa huolta | 8 % |
Lupaus stressata vähemmän | 7 % |
Lupaus vähentää alkoholin käyttöä | 5 % |
Lupaus nukkua enemmän | 5 % |
Lupaus positiivisemmasta elämänasenteesta | 4 % |
Lupaus oppia uutta/uusi harrastus | 3 % |
Lupaus lopettaa tupakointi | 3 % |
Lupaus nauttia elämästä | 3 % |
Lähde: Yksi elämä, suomalaisten uudenvuodenlupaukset 2015, n=222