Kuvittele mielessäsi tilanne, jossa olet tapasi mukaan kaikessa rauhassa kauan odottamallasi iltakävelyllä jonkun sellaisen ihmisen kanssa, johon luotat täysin ja joka pitää sinusta huolta. Olosi on turvallinen ja hyvä; pääset katselemaan maailmaa kaikessa rauhassa, tutustumaan uusiin kavereihin ja nuuhkimaan erilaisia tuoksuja. Kaikki on normaalisti, kunnes yhtäkkiä vierelläsi räjähtää ja välähtää. Et tiedä, mistä on kyse, mutta aistit vaaran. Yrität päästä pois, mutta et pääse, vaan räjähdykset seuraavat toinen toistaan. Niitä on joka puolella. Ne soivat korvissa ja välkkyvät silmissä. Pelkäät niin, ettet saa henkeä, mutta et voi tehdä mitään. Et voi mitenkään ennakoida, milloin seuraava räjähdys tulee ja mitä siitä seuraa.
Minä en tiedä, millaista on olla koira, joka ulkoilee uutenavuotenakin kuten kuuluukin, mutta tiedän kyllä sen, millaista on pelätä niin, että pelkää kuolevansa vaikka rationaalisesti ajateltuna hätää ei olisikaan. Osaan vain kuvitella sen, millaista olisi pelätä samalla tavoin ilman ihmisen tasolla olevaa kykyä rationalisointiin. Olisi vain oma, vaistomainen tarve paeta vailla mahdollisuutta siihen.
Tästä aiheesta käydään jokaisen uudenvuoden kynnyksellä keskustelua; kun vaakakupissa on ihmisten oikeus ilotulitusrakettien ampumiseen verrattuna lemmikkieläinten oikeuksiin olla pelkäämättä, esille pääsevät monenlaiset kannanotot niin raketteja rakastavien, niitä inhoavien kuin esimerkiksi eläinten pelkoa vähentämään pyrkivienkin suusta. Vaikka ilotulitteiden sallittua ampumisaikaa on vuosien kuluessa lyhennetty, Helsingin Eläinsuojeluyhdistys on yksi niistä instansseista, jotka haluavat lyhentää sallittua ampumisaikaa vielä lisää niin, että raketteja saisi ampua klo 20-01 uudenvuodenyönä ja että myynti olisi sallittua vain päivää ennen vuodenvaihdetta. Kyse kun ei ole lemmikkieläimillä pelkästään ”harmittomasta” pelosta ja lievää epämukavammasta olosta; paukkuarka koira voi yhdistyksen kannan mukaan päästä esimerkiksi taluttimesta irti ja harhailla vieraassa ympäristössä pitkäänkin kylmissään ja peloissaan,ja koska esimerkiksi hevosetkin pelkäävät paukuttelua, ne voivat laumaeläiminä tartuttaa pelon muihinkin hevosiin ja jokainenhan voi ainakin mielessään kuvitella, mitä pillastunut hevoslauma voi saada aikaan. Eikä kyse ole vain aineellisista vahingoista; infernaalinen pelko on itsessään jo tarpeeksi kamalaa sen kokevalle.
Vaikka lemmikkien omistajat voivatkin helpottaa paukkuarkojen eläintensä oloa pitämällä verhoja ikkunoissa, valoja päällä, musiikin soimassa ja eläimelle tarkoitetun piilopaikan helposti löydettävänä, kannattaa muistaa, että myös eläimet voivat traumatisoitua paukkeesta samalla tavoin kuin ihmiset mistä tahansa järkyttävästä tilanteesta. On vaarallista ajatella, että koirat ovat ”vain” eläimiä jotka ”vain vähän hätkähtävät”, ja että koirien omistajien sietäisi vähän hillitä hysteriaansa, kun tässä koetetaan kerrankin pitää hauskaa. Pakkoko sitä muutaman tunnin takia on nillittää, joku saattaa ajatella.
Niin. Onko kyse todella vain muutamasta tunnista? Vai voisiko olla niin, että eläimet muistavat kokemansa järkytyksen monen vuodenkin ajan eivätkä välttämättä koskaan toivu ennalleen? Voisiko olla mahdollista, että hauskaa voisi pitää myös ottamalla muut ihmiset – ja etenkin ne eläimet – huomioon niin, että kaikilla olisi mahdollisuus viettää haluamansa tyylinen uusivuosi – raketeilla tai ilman? Kukaan meistä kun ei ole vastuussa vain ja ainoastaan itselleen.
Ottakaamme kaikki siis toisemme huomioon uudenvuoden juhlinnassa ja muistakaamme, että päivä se on huomennakin. Hyvässä ja pahassa.
Hyvää uuttavuotta kaikille lukijoille!
