Naisten Korisliigan maajoukkuetauko on taputeltu ja viikonloppuna päästään taas pelien pariin. ToPo matkustaa lauantaiksi Vimpelin Vedon vieraaksi. Otteluun lähdettäessä Vimpeli on sarjassa sijalla yhdeksän ja ToPo viidennellä sijalla.
ToPon hyvin vieraspainoitteinen alkukausi on sujunut kelvollisesti. Kuudesta ottelusta ToPo on napannut kolme voittoa ja kärsinyt kolme tappiota.
”Alkukauden suunta maajoukkuetaukoon asti on ollut oikea. Viimeisessä kolmessa ottelussa olemme pystyneet viemään omaa pelaamista eteenpäin, niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa”, kertoi Vimpeli-ottelun alla ToPon päävalmentaja Niko Kuusi.
”Hyökkäyspäässä olemme pelanneet joukkueena erinomaisesti ja puolustuksessa olemme pystyneet parantamaan jatkuvasti. Puolustus sekä työmoraalitasomme ovat olleet aika-ajoin erinomaisella tasolla.”
Kuusi kertoo, että töitä joukkueella on vielä paljon edessä, vaikka suunta onkin ollut oikea.
”Maajoukkuetauko on käytetty harjoitteluun, missä on haluttu parantaa sekä viedä eteenpäin oman pelaamisen rakenteita. Sarja on kuitenkin aika alkuvaiheessa ja pelejä on vielä todella paljon jäljellä. Toivottavasti harjoitellut asiat näkyvät myös peleissä ja tuovat tasaisuutta otteisiimme. Meidän peli on välillä ottelun sisällä aaltoillut liikaa.”
”Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, miten pelaajamme harjoittelevat sekä tekevät töitä harjoituksissa. Uskon, että pystymme viemään asioita eteenpäin ollaksemme vieläkin inhottavampi joukkue vastustajalle.”
Lauantain vierasottelusta Kuusi odottaa haastavaa.
”Vimpelillä on kolme amerikkalaista, joista uusin vahvistus tuo aikaisempien sarjojen tilastojen mukaan lisävoimaa joukkueeseen. Meidän pitää pystyä pelaamaan hyvällä temmolla sekä irtopallo ja levypallo kamppailussa pitää onnistua.”
LAUANTAIN EMÄNTÄ VIMPELIN VETO
Jukka-Pekka Kujalan valmentaman Vimpelin Vedon alkukausi on ollut hieman takkuileva. ViVe nappasi kauden avausottelussa neljän pisteen kotivoiton Pyrinnöstä, mutta sen jälkeen tappiot ovat seuranneet joukkuetta. Kotiotteluissa EBT sekä HBA-Märsky ovat olleet Vimpeliä etevämpiä. Vierasparketilla Veto on kärsinyt tappiot FoA:lle, Peli-Karhuille sekä viimeksi Catzille.
Jo seitsemättä kauttaan Korisliigassa pelaavan joukkueen tähtipelaajina ovat tälläkin kaudella kolme jenkkipelaajaa. Joukkueen paras pisteiden tekijä sekä ahkerin levypallopelaaja Destinee Young jätti joukkueen maajoukkuetauon aikana. Hänen tilalleen saapui Kreikassa ja Portugalissa ammatikseen pelannut 25-vuotias Kayla Gordon. 183-senttistä pelaajaa kuvaillaan levypallospesialistiksi. Saa nähdä, millainen Kaylan debyytti tulee olemaan lauantaina.
Vimpelin kaksi muuta jenkkivahvistusta ovat Doniyah Cliney sekä Mariah Miller. Cliney’n tilastorivi on varsin vaikuttavaa luettavaa alkukauden osalta (16 pts, 9,2 levaria, 3,5 syöttöä). Miller on heittänyt kauden otteluissa palloa koriin 11,8 pisteen keskiarvolla ja napannut myös 9,2 levypalloa.
Joukkueen avausviisikon täydentää Kujalan siskokset Riikka sekä Anni. Vimpelin omat kasvatit ovat pelanneet yli puoli tuntia per ottelu tällä kaudella. Joukkueen seitsemän pelaajan rotaatiossa kentällä nähdään myös PihlaJaatinen sekä Minttu Isoranta.
VIIME KAUDEN KOHTAAMISET
5.10.2019 ViVe vs. ToPo 72–79 30.11.2019 ToPo vs. ViVe 64–71 8.2.2020 ViVe vs. ToPo 83–73
Jo toista vuotta putkeen ToPo haki kauden ensimmäisestä keskinäisestä ottelusta vierasvoiton Vimpelistä. Kaudella 2018–19 Vimpeli voitti kauden jälkimmäiset kaksi keskinäistä ja niin tapahtui myös viime kaudella.
Naisten Korisliigaa, Vimpelin Veto – Torpan Pojat lauantaina klo 15 alkaen Vimpelin Liikuntahallissa. Ottelu on katsottavissa Ruutu+ -palvelusta.