1997. Mitä kaikkea silloin tapahtui? Ainakin surullisenkuuluisat poliisisurmat, Aasian talouskriisin alkusysäys, Hong Kongin palauttaminen Kiinalle ja McDonald’sin voitto niin sanotussa McLibel-oikeudenkäynnissä. Omassa elämässäni merkittäviä tapahtumia olivat ilman vastakaikua jäänyt rakkauskirje rinnakkaisluokan pojan takintaskuun, sen tietyn lastenvahtikerhosta kertovan kirjasarjan lukemattomien kirjojen löytäminen kirjastosta sekä The Joulukalenterin alkaminen. Yksi näistä kolmesta pätee tänäkin vuonna, koska kyseinen ohjelma uusitaan jälleen televisiossa – jopa kahdesti päivässä. Mainitsemani pojan nykyisistä kuulumisista en tiedä, ja kirjatkin ovat vaihtuneet iän mukana toisenlaisiin, mutta silti palaan muistoihini. Aikaisempina vuosina olen katsonut kyseistä joulukalenteria YouTubesta, nyt pääsen tallentamaan sen digiboksilleni!
Paljon on muuttunut sekä minun maailmassani että varsinkin maailmassa yleensä näiden 20 vuoden aikana. Enää emme ole sen tietyn perheenjäseneni kanssa samassa, kirjahyllyillä jaetussa huoneessa nukkumassa, jonne meidät käskettiin heti kyseisen ohjelman loputtua nukkumaan hihitellen hiljaa juuri näkemällemme jaksolle. Emme enää myöskään nauhoita jaksoja VHS-kasetille. Virtuaalilemmikit ovat vaihtuneet älykännyköihin, läksykirjat vanhemmuuden velvoitteisiin ja äidin kehotukset pukeutua lämpimästi ovat muuntautuneet ärsyttävästä nipottamisesta suuriksi viisauksiksi joita itsekin toistelemme jälkeläisillemme. Ja kuitenkin meistä tulee etenkin tänä vuonna niitä nahistelevia ja käkättäviä sisaruksia, jotka aikovat katsoa mainittua ohjelmaa ja lähettää toisilleen sarjan parhaita lausahduksia. Ja kuten aina, jompikumpi onnistuu aina tekstaamaan juuri sen repliikin ensin jonka toinen meistä aikoi tekstata. Jokaisena vuonna jännitämme erityisesti sitä, kumpi ehtii lähettää sen jouluaaton jakson kuolemattomimman repliikin, ja tämä kyseinen perheenjäseneni voittaa aina, koska en koskaan kehtaa häiritä häntä myöhään illalla katsottuani jakson itse ja hän puolestaan herää aikaisin ehtien lähettää sen heti aamusta, kun minä vasta käännän kylkeäni. Sitten kuulen naljailua aamu-unisuudestani, jonka jälkeen leikkisä sisarussota on valmis.
Itse aion ottaa tulevan joulunajan rauhallisesti, joka tarkoittaa aina sitä, että stressaan paniikissa joulukorteista lähettäen ne viime tipassa, hikoilen ruuhkaisissa marketeissa levitellen teatraalisesti käsiäni perässäni tulevalle miehelleni, etsien epätoivoisesti sopivia lahjoja ja polttamaan riisipuuron pohjaan. Joten tänäkin vuonna luovutan kyökin miehelleni ja teen sen minkä osaan, eli siivoan ja koristelen, koettaen viettää hyvän joulun, suhtautua asioihin positiivisesti ja lepäillen. Tapaan läheisiäni, unohdan kellonajan ja sitä rataa. Ja jälkeenpäin ajateltuna joulut ovat aina olleet oikein mukavia. Ei niitä pohjaanpalaneita pipareita kauaa jaksa märehtiä, ja lahjatkin on aina osattu ostaa hyvissä ajoin ja oikein. Meillä on perheen kesken oikein mukavaa lautapelejä pelaillessa, elokuvia katsellessa ja herkkuja mutustellessa.
Joten ei muuta kuin hyvää joulua itse kullekin – koska jouluhan on vain kerran vuodessa, isänpäivä sentään joka syksy!
