Suomen 100-vuotisjuhlat huipentuvat Tuusulassa itsenäisyyspäiväviikolla.
Itsenäisyysviikon ohjelma Tuusulassa 2.–6.12.2017
ma 4.12. Tuusulan kolmoset juhlivat itsenäisyyspäivää
Kolmoset juhlivat perinteisesti kunnan johtohahmon, nyt ensimmäistä kertaa pormestarin, kutsumina. Iloisessa ja arvokkaassa juhlaohjelmassa on kättelyn lisäksi Riku Niemi -kvartetin juhlakonsertti satavuotiaalle Suomelle, pormestarin tervehdys, Maamme-laulu, sinivalkoisia herkkuja ja minitanssiaiset.
ti 5.12. Linnan juhlien etkoja juhlitaan pääkirjastossa sekä Kellokosken ja Jokelan kirjastoissa
Tuusulan kirjastojen etkojen taustalla on kaksi valtakunnallista Suomi100-hanketta: Suomen kirjastoseuran kampanja Etkot kirjastossa, jossa kirjastot ympäri Suomen kutsuvat koko kansan juhlimaan 100-vuotiasta Suomea, sekä Siskot ja Simot -yhteisön Koko Suomi kiittää -tempaus, jonka innoittamana Tuusulan kunta haluaa toivottaa erityisesti vanhukset, hyvinvointimme rakentajat, tervetulleiksi mukaan viettämään yhteistä sinivalkoista kahvihetkeä. Tuusulan kolmessa kirjastoissa tapahtuma aloitetaan juhlapuheella ja sinivalkoisilla kiitoskahveilla.
Tuusulan pääkirjastossa vietetään etkoja klo 16–20. Juhlapuheen pitää valtuuston puheenjohtaja Ruut Sjöblom. Yhteislaulua yhdessä Irja Rätön kanssa, Karoliina Paunonen säestää haitarilla. Klo 18 Tietokirjailija ja historioitsija Teemu Keskisarja kertoo uudesta kirjastaan Saapasnahka-torni: Aleksis Kiven elämä ja kuolema.
Jokelan kirjastossa juhlistetaan etkoja klo 16–20. Juhlapuheen pitää pormestari Arto Lindberg. Ohjelmassa on Jokelan kansalaisopiston musiikki- ja lausuntaesityksiä, sekä Vinkkelissä luetaan suomalaisia satuja. Kirjailijavieraana klo 18 on Juha Hurme.
Kellokosken kirjastossa on ohjelmaa klo 14–16. Kellokoskella juhlapuheen pitää kunnanhallituksen I varapuheenjohtaja Jussi Salonen. Kaarina Salaspuro lukee otteita romaanista Mielensäpahoittaja. Kirjastossa on esillä Lothar Mallonin Kellokoski-aiheinen valokuvanäyttely ja diaesitys.
ti 5.12. klo 18 Meidän Suomi -juhlakonsertti Kellokosken juhlatalolla
Sadan kellokoskelaisen esiintyjän voimin esitettävä konsertti tuo esille suomalaista musiikkia itsenäisyyden ajalta. Yhteistyössä ovat mukana seurakunta sekä paikalliset yhteisöt ja yhdistykset. Vapaa pääsy.
ke 6.12. Itsenäisyyspäivä
klo 9.00 lipunnosto Jokelan kirkon pihalla. Seppeleenlasku, puhe ja hartaus uurnalehdossa.
Klo 10.00 juhlajumalanpalvelus Tuusulan kirkossa, jonka jälkeen lasketaan seppeleet sankarivainajien muistomerkillä Kirkkopuistossa sekä vakaumuksensa puolesta kaatuneiden ja Terijoen kirkkopuistoon haudattujen sankarivainajien muistomerkeillä Paijalan hautausmaalla.
Klo 12.00 seppeleenlasku ja hartaus sankariristillä Kellokosken hautausmaalla.
klo 13 Kunnan itsenäisyyspäivän juhla Jokelan koulukeskuksessa
Juhlakahvit klo 12 alkaen. Tervehdyssanat lausuu valtuuston puheenjohtaja Ruut Sjöblom ja juhlapuheen pitää Pormestari Arto Lindberg. Satavuotiaan Suomen kunniaksi esiintyjäkaarti on tavallista suurempi. Juhlassa esiintyy tätä tilaisuutta varten koottu Tuusulan Suurkuoro johtajanaan kapellimestari Markus Lehtinen. Keski-Uudenmaan Tanssiopiston juhlaesityksestä Kelaa Kalevala! näemme osan ”Koivikko ja Väinämöinen”, ja suomalaista musiikkia esittävät Hanni Autere ja Pilvi Järvelä.
klo 14–16 Kotiseudulta maailmalle – monikulttuurinen Suomi 100 v Lottamuseolla
Esiintymässä ovat klo 14 Maija Kauhanen ja klo 15 Malang Cissokho. Lottamuseon Avaa sydämesi! -näyttelyn käsikirjoitusta varten tehdyn tutkimustyön tuloksena syntyi maailmankartta, joka havainnollistaa Suomen muuttoliikkeitä viimeisen 100 vuoden aikana.
Itsenäisyyspäivänä Lottamuseon näyttelyihin ja päivän konserttiin on vapaa pääsy. Lottamuseo ja Lottakanttiini ovat avoinna klo 10–17.
klo 15 Itsenäisyyspäivän juhlakonsertti Tuusulan kirkossa
Isänmaahan liittyvää musiikkia kuorojen, laulusolistien ja urkurien voimin. Esiintyy mm. seurakunnan yhdistyneet lapsikuorot.