Uudenmaan elinvoimakeskus on käynnistänyt teknisen yleissuunnitelman laatimisen Lapinlahden sillan uusimiseksi Helsingissä.
Silta sijaitsee Länsiväylällä Salmisaaren ja Lauttasaaren välillä.
– Sillalle tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että se lähestyy teknisen käyttöikänsä loppua, minkä vuoksi sillan uusimista on ryhdytty suunnittelemaan.
Teknisen yleissuunnittelun aikana Lapinlahden sillan läheisyydessä tehdään pohjatutkimuksia ja muita mittauksia lähitulevaisuudessa.
Teknisen yleissuunnitelman tavoitteena on selvittää, miten silta voidaan uusia haastavassa ympäristössä ja millaisia vaihtoehtoja sen uusimiseen on. Eri vaihtoehtojen vertailun on tarkoitus valmistua vuoden 2027 loppuun mennessä.
– Sillan uusiminen saattaa edellyttää myös asemakaavan muuttamista. Hankkeen alustava karkea kustannusarvio on noin 60 miljoonaa euroa. Arvio tarkentuu suunnittelun ja selvitysten edetessä. Suunnittelukonsulttina hankkeen yleissuunnitteluvaiheessa toimii WSP Finland Oy, kertoo Uudenmaan elinvoimakeskus.
Lapinlahden silta on teräskantinen teräksinen jatkuva kotelopalkkisilta, jonka kokonaispituus on noin 599 metriä.
Silta on valmistunut vuonna 1965, ja sitä on levennetty vuosina 1995–1996.
Sillalla kulkee keskimäärin lähes 50 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskaan liikenteen osuus on noin neljä prosenttia. Sekä liikennemäärät että raskaan liikenteen ajoneuvojen massat ovat kasvaneet huomattavasti sillan valmistumisen jälkeen, mikä on osaltaan lisännyt sillan uusimisen tarvetta.



