Länsi-Helsingissä on menossa merkittävä asemakaavan muutoshanke, joka koskettaa Talin liikuntapuistoa.
Kuntalaisten nähtävillä oleva asemakaavaehdotus käsittää Talin liikuntapuiston itäosan. Se rajautuu Munkkivuoreen, Pitäjänmäkeen ja Etelä-Haagaan.
Talin liikuntapuiston itäosan kaavamuutoksella Helsingin kaupunki haluaa mahdollistaa useita uudistuksia liikuntapuistoon.
Kaavaehdotuksen mukaan liikuntapuiston itäosan pysäköintiä, tenniskenttiä ja kulkureitistöä järjestellään uudestaan. Alueelta varataan paikat uudelle koirapuistolle ja aiempaa laajemmalle pelikentälle.
Talin liikuntapuistossa saatetaan tulevaisuudessa nähdä myös varsinaisia rakennushankkeitakin.
Kaavamuutoksella mahdollistetaan alueella toimivien urheiluhallien laajennushankkeet sekä kokonaan uuden liikuntahallin rakentaminen Huopalahdentien varteen. Uusi liikuntahalli olisi enintään kolmekerroksinen.
Uutta urheilurakennusten kerrosalaa on luvassa 9 640 kerrosneliömetriä.
Kaavamuutoksen pohjana on vuonna 2020 laadittu alueen yleissuunnitelma.
Helsingin kaupunkiympäristön toimialan mukaan kaavamuutoksen tavoitteena on kehittää Talin liikuntapuiston aluetta Helsingin mittakaavassa merkittävänä liikuntapalvelualueena ja monipuolisena kaupunginosapuistona. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa alueen virkistys- ja viheryhteyksiä osana ympäröivää kaupunki- ja viherrakennetta.
Tällä hetkellä Talin liikuntapuiston itäosassa on kaupungin mukaan tenniskeskus ulkokenttineen, keilahalli, sulkapallo- ja squash-halli eli Talihalli, tenniskeskuksen kyljessä oleva liikuntakeskus Tali Sport Center sekä hallitiloihin liittyvät pysäköintialueet.
Lisäksi alueella on kenttä- ja metsäalueita, joilla on valaistuja ulkoiluteitä ja tiheä polkuverkosto.
Osassa puistometsäaluetta on lämpimään vuodenaikaan toimiva seikkailupuisto. Kaava-alueen länsireunan metsässä kulkee Talin perhepolku, jonka varrella on kaksi leikkipaikkaa, sekä kuntoilu- ja leikkivälineitä.