Kuukauden puheenaihe: Pyöräilijä, soitatko kelloa vai et?

Pyöräily herättää keskustelua.

Yhä useampi tarttuu pyörään mitä lähemmäksi kesää kuljetaan. Se on tuonut mukanaan tiukan keskustelun tapoihin, joita muun muassa pyöräilijöiden sekä koirankävelyttäjien olisi syytä noudattaa. Lukuisat kävelijät toivoisivat, että pyöräilijät päästäisivät jonkun merkkiäänen, kun lähestyvät takaa. Pyöräilijät puolestaan toivovat, että koirankävelyttäjät pitäisivät koiransa tiukasti kiinni. Kyseinen aihe on herättänyt suurta keskustelua pääkaupunkiseudun ihmisissä.

Tällaista pohdintaa aihe on herättänyt viime aikoina:

– Minä hidastan aina ennen koiraa ulkoilluttavaa ihmistä. Minusta koira on niin hentoinen olento, että minut on helpompi paikata kuin pikkuinen koira. Kierrän heidät mieluusti hiljaisemmalla vauhdilla.

– Kyllä se nyt on niin, että jos pyöräilijä tulee takaa niin kelloa pitää soittaa! 

– Koiraa ei oteta haltuun tarpeen vaatiessa, sen pitää olla hallussa aina!

– Luulisi jokaisen tajuavan, että myös lapsi voi yks kaks lähteä jalkakäytävän oikealta puolelta vasemmalle. Vai pitäiskö ne lapsetkin laittaa metrin pituiseen naruun, että pyöräilijät voivat ajella rauhassa kelloja soittamatta!

– Mulla on kolme koiraa ja kiitän aina, kun soittaa kelloa. Kerran kysyin yhdeltä mieheltä miksi hän ei soittanut kelloa. Ei kuulemma soittanut kelloa, koska pelästyin. No minä pelästyin siksi, kun hän ei soittanut kelloa. Välillä tulee kansainvälisiä merkkejä kun asiasta huomauttaa.

– Kunnon kellonkilistys on aina tervetullut. Ikävän harvoin kuitenkin kello soi ja pyörät kulkevat nykyään todella kovaa.

– Tätä keskustelua ei tarvitsisi käydä, jos kaikki noudattaisi miten liikutaan liikenteessä. Pidetään koirat kiinni ja kuulokkeet jätetään himaan. Puhelimen räpläämiset lopetetaan. Pyöräilijät hidastaa vauhtiaan ja kellot soimaan. Mikä ihmisiä vaivaa?

– Olen huomannut, ettei kaikissa pyörissä edes ole kelloja, jolla ilmoittaa. Pahimmat tulee ohi niin läheltä, että tuntee ilmavirran.

– Pyöräilevänä koiranomistajana olen huomannut, että kun sen koiran kanssa kulkee vain yhtä reunaa on pyöräilijän helpompi ohittaa, eikä koiraa tarvitse keräillä kiireellä pois pyörän lähestyessä.

PolkupyöräWIKI-verkkosivuilla kerrotaan väistämisvelvollisuudesta seuraava seikka: Pyöräilijä väistää aina jalankulkijoita, liikuttiin sitten ajoradalla (pientareella) tai pyörätiellä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.