Suomen Sambakoulujen liitto, Sambic tanssikoulu, sambakoulu Imperio do Papagaio ja niin edelleen. Helsinkiläisen Olavi ”Ola” Erikssonin kodin seinät ovat täynnä kunniajäsenkirjoja. Tanssikavereilleen Ola Eriksson on Mr. Samba ja monet helsinkiläiset muistavat hänet jokakesäisestä Helsingin Sambakarnevaalista.
Ola Eriksson on tehnyt huikean vuosikymmenten uran nimenomaan karnevaalisamban parissa: hän on esiintynyt ja kilpaillut ympäri maailmaa, suunnitellut upeita tanssiasuja sekä ollut mukana perustamassa suomalaisia sambakouluja.
Ola Eriksson on saavuttanut kunniakkaan 95 vuoden iän, mutta silti sambarytmit virtaavat yhä veressä.
– Vaikka olen lähes liikuntakyvytön, niin ajatukset pyörivät samban ympärillä. Harjoittelen edelleen kotona joka päivä 1-2 kertaa. Ilman rollaattoria harjoittelu ei onnistu. Tavoitteeni on, että ensi kesänä osallistun sambakarnevaalikulkueeseen, joka kiertää Stockan ja tulee Suurtorin kautta takaisin Aleksille, Ola Eriksson kertoo.
Sambaystävät ovat pohtineet, että Eriksson voisi osallistua kulkueeseen kunniavieraana rollaattorin kanssa.
Ola Eriksson on syntynyt vuonna 1923 ja tanssikärpänen puraisi Erikssonia jo nuoruudessa 1930-luvulla. Hän sanoo, että äiti ja isä olivat erityisen kiinnostuneita tanssista, ja kotona Töölössä pidettiin usein tanssiaisia.
– Pikku poikana olin epämusikaalinen eikä tanssi tahtonut aluksi onnistua. Olin kuitenkin hyvin urheilullinen. Pyöräilyn ja hiihdon lisäksi harrastin myös pikaluistelua. Sen parissa seurasin välillä kaunoluistelijoita ja heidän taidokkaita liikkeitään. Sitä kautta vähitellen innostuin tanssista. Hakeuduin tanssikouluun, joka toimi Valkoisessa Salissa Suurtorin laidalla, Ola Eriksson muistelee.
Jatkosodassa Eriksson palveli pioneerina. Sotien jälkeen tanssiharrastus jatkui tiiviimpänä.
– Alussa tanssin vanhoja perinteisiä tansseja kuten jenkkaa, polkkaa ja tangoa. Myöhemmin kuvioihin tulivat mukaan nykyajan tanssit kuten rumba. Mielenkiintoisena olen pitänyt myös itämaalaisia ja arabialaisia tanssilajeja. Karnevaalisambassa kiehtoo ennen kaikkea se, että se on hyvin kuvaannollinen tanssi, joka vaatii upeita pukuja.
Esiintymiset ovat vieneet miehen yli 30 maahan, muun muassa sambakarnevaalien pääkaupunkiin Rio de Janeiroon. Yksi ikimuistoisimmista paikoista oli Kiina, jossa suomalainen sambakoulu esiintyi Pekingin olympialaisten yhteydessä pidetyssä sambakulkueessa 25 000 katsojan edessä. Yhtä lailla hän on esiintynyt kotikaupunkinsa sairaaloissa ja vanhainkodeissa. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on kehunut häntä Helsingin elävöittämisestä.
– Tanssi on yksi ihmisen parhaimpia riemuja ja ilon aiheita. Itse olen saanut nuoresta lähtien tätä oppia ja haluan tuottaa samaa iloa muillekin.
Ola Eriksson on kerännyt valtavan määrän muistoja elämästään: useat kansiot ovat täynnä valokuvia ja lehtiartikkeleita. Ola Eriksson on paljon muutakin kuin karnevaalisamban ikiliikkuja. Hän on ollut aktiivinen kilpaurheilija melonnassa, ja takana on mittava määrä Suomen ja maailman mestaruuskilpailuja. Yksi vanha lehtileike vuodelta 1948 kertoo, että hän osallistui Suomen maajoukkueessa Lontoon olympialaisiin sijoittuen viidenneksi. Myös purjehdus on kuulunut hänen harrastuksiinsa ja hän on itse rakentanut useita purjeveneitä.
– Liikunta on elämässäni kaiken pohjana. Liikunnan ja urheilun myötä olen hoitanut seuratoimintaa, perehtynyt lääketieteeseen, ruokavalioon ja erilaisiin kuntoilumuotoihin.
Pääammatiltaan Eriksson on kelloseppä. Hän työskenteli kuuluisan kelloseppämestarin Lauri Helskeen opissa.
Kaiken kukkuraksi Mr. Samba on lahjakas myös kuvataiteissa. Hänen olohuoneessaan vierailijan huomion varastaa paitsi näyttävä samba-asu, niin myös suuri taidemaalaus. Se on nimeltään ”Purjehduskilpailu”.
Jani Jakonen
