Kansainvälinen hotelliketju on tulossa radanvarteen Pitäjänmäessä

Kansainvälinen Odyssey Hotel Group -hotelliketju on rantautumassa ensimmäistä kertaa Helsinkiin. Saksalais-hollantilaisen Odyssey Hotel Groupin ensimmäinen Helsingin -hotelli on sijoittumassa Pitäjänmäen yritysalueelle. Yhtiön ensimmistä hotellia Suomeen rakennetaan parhaillaan Tampereelle. Sen nimi on CourtYard by Marriott.

Vielä ei ole selvillä, onko Pitäjänmäkeen tuleva hotelli myös Marriott vai saako hotelli jonkin toisen nimen. Marriott -brändiin kuuluu myös Moxy ja Four Points -hotelleja.

Tiedot ilmenevät Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan päätöksestä. Lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että Pitäjänmäessä sijaitseva tontti varataan Ramboll CM Oy:lle hotellin suunnittelua varten. Odyssey Hotel Group on hotellioperaattori, joka on Rambollin yhteistyökumppani Pitäjänmäen hotellihankkeessa.

Hotellin paikka on Atomitien ja Kaupintien risteyksen eteläpuolella, Atomikujan päässä, nykyisten toimistotalojen takana. Hotelli sijoittuisi junaradan varteen.

Mahdollinen hotellin rakentaminen ei edellytä asemakaavan muutosta, mutta poikkeamislupa mahdollisesti tarvitaan tontin hotellikäyttötarkoitusta varten. Tontin rakennusoikeus on 6000 kerrosneliömetriä.

Helsingin kaupunkisuunnittelutoimi puoltaa Pitäjänmäen hotellihanketta koska alueella toimii runsaasti sekä isoja yrityksiä että pienempiä firmoja, joissa vierailee viikoittain suomalaisia ja ulkomaalaisia liikematkustajia.

-Tontin sijainti on hotellitoiminnan kannalta keskeinen, koska se sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä Pitäjänmäen rautatieasemasta ja Jokeribussilinjasta. Hanke myös vahvistaa Pitäjänmäen yritysalueen elinkeinoelämää ja palvelutarjontaa, kerrotaan kaupunkisuunnittelulautakunnan päätöksessä.

Tontille ei ole viime vuosina ollut kysyntää toimistokäyttöön.