Teurastamolle ja Suvilahteen sittenkin kesä

Leipomo, kahvipaahtimo, jäätelötehdas ja tislaamo kutsuvat Teurastamolle

Tunnelmallisten 1930-luvun punatiilirakennuksien reunustaman pihan täyttävät terassipöydät, joiden äärelle kaupunkilaiset sekä matkailijat voivat asettua nauttimaan ravintoloiden laadukkaasta ruoka- ja juomatarjonnasta kuin eteläeurooppalaisilla kesäaukioilla konsanaan. Pöytäpaikkoja on runsaasti ja suuri piha sekä viheralue takaavat riittävät turvavälit.

Teurastamon alue on tunnettu rennon ja leppoisan ilmapiirinsä lisäksi ensiluokkaisesta ja monipuolisesta ravintolatarjonnasta. Maineikkaiden ravintoloiden lisäksi alueella palvelevat paikallisten arvostamat leipomo, kahvipaahtimo, jäätelötehdas ja tislaamo, joiden tuotteita voi myös ostaa mukaan.

Alueen ravintoloissa järjestetään myös pienimuotoista ohjelmaa pitkin kesää. Suosittu yhteiskäyttögrilli on kaikkien kaupunkilaisten vapaassa käytössä. Hygieniasyistä johtuen grillaajilta edellytetään omia grillausvälineitä sekä vastuullista käyttäytymistä. Pihalle rakennettu puuhakoppi ja sieltä lainattavissa olevat lelut pitävät huolen perheen pienimpien viihtyvyydestä. Piha-alueella voi myös pelata pingistä. Eipä Teurastamoa suotta ole tituleerattu kaupunkilaisten omaksi takapihaksi ja olohuoneeksi.

Aurinkoinen kesäpiha on avoinna kaikille kello 22 asti ja alueen ravintolat palvelevat lounaasta iltaan asti. Sadesään sattuessa pöytiä suojaavat telttakatokset.

Myös Suvilahti herää eloon

Tänä kesänä Suvilahden oli määrä vaieta, mutta nyt keikkakesä saadaankin käyntiin. Kesäkuun 11. päivä Suvilahden isolla energiakentällä starttaa Suvilahti Summer – tapahtumasarja. Tapahtumat jatkuvat tämänhetkisten suunnitelmien mukaan päivittäin tiistaihin 30.6. asti.

Ohjelmiston pääpaino on kotimaisten huippuesiintyjien odotetuissa livekeikoissa. Striimientäyteisen kevään jälkeen Suvilahti Summer -lavalle nousevat Evelinan lisäksi mm. Anssi Kela, Olavi Uusivirta Duo, Maustetytöt, Jesse Markin, Ursus Factory sekä Martti Servo & Napander. Esiintyjälista ja muut sisällöt täydentyvät kesäkuun aikana.

Evelina. Kuva: Wikipedia

Kesäkuun Kalasatama-lehti on ilmestynyt.

Lue näköislehteä klikkaamalla kantta.

Siirry lukemaan kesäkuun Kalasatama-lehteä.

Käsissä mukavasti rapisevan painetun lehden löydät:

Alepa Kalasatama, Leonkatu 21
K-Market Kalasatama, Junonkatu 2
Kauppakeskus Arabia
Kalasataman metroasema

JAA