Helsingin itäisen suurpiirin alueella on parhaillaan kehitettävänä 60 OmaStadi-ehdotusta.
OmaStadi on Helsingin tapa toteuttaa osallistuvaa budjetointia ja yksi väylä vaikuttaa kaupungin palveluihin ja asuinympäristöön. Viime lokakuussa kaupunkilaiset jättivät yhteensä lähes 1 500 ideaa kaupungin kehittämiseksi. Määrällisesti eniten ideoita annettiin teemoista liikunta ja ulkoilu, puistot ja luonto sekä rakennettu ympäristö. Ideoiden arvioinnin jälkeen OmaStadissa käynnistyi tammikuussa koko kevään kestävä yhteiskehittäminen.
Idän asukkaat ottivat Helsingin osallistuvan budjetoinnin omakseen
– Idässä asukkaat olivat kiitettävän aktiivisia ideointivaiheessa viime syksynä. Vuosaarta, Mellunkylää ja koko itää koskevat ideat korostuivat runsaslukuisimpina. Kaiken kaikkiaan idän kehittämiseksi jätettiin 183 ideaa, joista 140 täytti OmaStadi-kriteerit ja eteni yhteiskehittämisvaiheeseen, kertoo alueen stadiluotsi Belinda Barbato.
Yhteiskehittämisessä hyväksytyistä ideoista tehdään OmaStadin kriteerit täyttäviä ehdotuksia. Kaupunki järjesti tammi-helmikuun vaihteessa kahdeksan alueellista verkkotyöpajaa, joiden tavoitteena oli tuoda ideat ja kaupunkilaiset yhteen. Iltaisin järjestettyihin alueellisiin verkkotyöpajoihin osallistui yli 300 kaupunkilaista. Tammi-ja helmikuun aikana kaupunkilaiset tekivät ideoista noin 500 ehdotusta työpajoissa ja itsenäisesti. Maalis-huhtikuussa yhteiskehittämiseen osallistuvat kaupungin asiantuntijat kommentoimalla ehdotuksia. Kommentoinnin tavoitteena on viimeistellä ehdotukset yhdessä, jotta niille on ennen äänestystä mahdollista laskea kustannusarviot.
Itäisellä suurpiirillä – johon kuuluvat muun muassa Itäkeskus, Vartiokylä, Myllypuro, Kontula ja Mellunmäki – on tällä hetkellä kehitettävänä 60 ehdotusta, joihin on yhdistetty yhteensä 93 ideaa. Itäisen suurpiirin määräraha on OmaStadissa yli 1,2 miljoonaa euroa.
– Alueen asukkaiden tekemät ehdotukset kohdentuvat ilahduttavasti ympäri itäistä suurpiiriä. Kuten muissakin kaupunginosissa, myös itään tehtyjen ehdotusten teemoissa korostuvat lähiluonto, liikunta ja yhdessä tekeminen, Belinda Barbato kommentoi.
Ehdotukset valmistuvat keväällä
Osa OmaStadiin tehdyistä ehdotuksista ovat sisällöltään sellaisia, että ne valmistuvat kustannusarvioon sivustolla käytävän keskustelun myötä. Jotkut ehdotukset puolestaan ovat laajuudeltaan niin moninaisia, että niiden valmistumiseksi tarvitaan enemmän keskustelua ja suunnittelua. Tätä vuoropuhelua varten kaupunki järjestää huhtikuussa lisää verkkotyöpajoja, joissa toimialojen asiantuntijat ja asukkaat voivat työstää ehdotukset valmiiksi. Teemaraksoista viestitään omastadi-sivuston kautta, ja kaupunki kommentoi ehdotuksiin, mikäli työpajaan kannattaa osallistua.
Ehdotuksia voi selailla ja kommentoida omastadi.hel.fi –sivustolla. Ehdotusten lisäksi verkkosivuilta löytyvät kaikki ideat sekä paljon lisätietoa OmaStadin tulevista vaiheista. Kesän aikana valmistuvat kaupungin toimialojen tekemät ehdotusten kustannusarvioinnit ja syksyllä jokainen tänä vuonna 12 vuotta täyttävä ja sitä vanhempi helsinkiläinen pääsee äänestämään OmaStadissa.
OmaStadin toisella kierroksella Helsinki käyttää 8,8 miljoonaa euroa kaupunkilaisten ideoiden toteuttamiseen. OmaStadissa ideoista kehitetään yhdessä ehdotuksia, joista kaupunkilaiset äänestävät tulevana syksynä. Kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneet ehdotukset. Lähes kaikki 44 OmaStadin ensimmäisellä kierroksella äänestetyt ehdotukset ovat jo toteutettu, tai ne toteutuvat kuluvan vuoden aikana.