Lähes 800 metriä pitkä taideaita Hermannin rantatiellä

Yhteisöllinen satoja metrejä pitkä taideteos on valmistunut Hermannin rantatielle.

Erilaisista väritetyistä kasvoista koostuva taideaita on valmistunut Hermannin rantatien tilapäisen pyörä- ja kävelytien yhteyteen Helsingin itäisen kantakaupungin alueella.

– Elävöitämme ratikkatyömaamme ympäristöä tällä yhteisöllisellä taideteoksella, jonka tekoon on osallistunut kaikenikäisiä innokkaita värittäjiä ympäri Suomen, tiedottaa Kalasatamasta Pasilaan -hanke.

Kalasatamasta Pasilaan -hankkeessa rakennetaan uusi raitiotielinja sekä kehitetään katuympäristöä.

Kasvot 2022 -katutaideprojekti oli jättimenestys, sillä siihen saatiin yli 800 väritettyä kasvokuvaa vajaan kolmen viikon aikana.

Mukaan sai osallistua kuka tahansa värittämällä valmiiksi piirretyn kasvokuvan. Väritystalkoisiin osallistui myös kaksi hankealueen päiväkotia sekä Kalasatamasta Pasilaan -hankkeen työmaan työntekijöitä.

Jotta taideaidassa näkyy mahdollisimman monen kädenjälki, pyrittiin jokaiselta osallistujalta valitsemaan vähintään yksi värityskuva.

Lähes 800 metriä pitkä taideaita on ihailtavissa Hermannin rantatiellä parin vuoden ajan, kunnes raitiotie ja muu katurakentaminen valmistuvat.

Kasvot 2022 -katutaideprojekti on tehty yhteistyössä somevaikuttaja Nelli Orellin kanssa. Nelli piirsi kuusi erilaista kasvokuvaa, joita osallistujat värittivät.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.