Munkkivuoressa kuvattu draamasarja julkaistaan lokakuussa

Munkkivuori-sarjan näyttelijät Viljami Loponen (vasemmalla), Laura Birn ja Joonas Saartamo.

Munkkivuori on uuden televisiosarjan nimenä ja tapahtumapaikkana.

Suoratoistopalvelu Elisa Viihde Playsta 16. lokakuuta 2022 alkaen katsottavissa oleva 10-osainen Munkkivuori-sarja kuvattiin Munkkivuoressa kesällä 2021.

Munkkivuori-draamasarjassa 1980-luvun lähiöidylli rikkoutuu, kun munkkivuorelaisesta pihapiiristä katoaa pieni lapsi, ja naapuruston aikuiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä tapauksen selvittämiseksi.

Munkkivuorelaisen pihapiirin lapsijoukon pääroolia näyttelee 14-vuotias Viljami Loponen, jonka roolihahmo Mirko muuttaa sarjan alussa perheineen Munkkivuoreen, äitinsä lapsuuden kotiin.

Pihan lasten rooleissa nähdään myös muun muassa Syke-sarjasta tuttu Stella Leppikorpi sekä Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvassa pääroolia näytellyt Kuura Rossi.

Sarjan aikuisten keskeisiä rooleja näyttelevät muun muassa Laura Birn, Joanna Haartti, Eero Milonoff, Joonas Saartamo, Sampo Sarkola, Anna-Maija Tuokko ja Olavi Uusivirta.

– Pihapiirissä tapahtunutta mysteeriä päästään seuraamaan lasten silmin, sillä katsoja saa tietoonsa vain sen minkä lapset näkevät ja kuulevat. Niin kuvitellut kuin todelliset lasten pelot luovat oman arvoituksellisuuden tarinaan.

Munkkivuori-sarjan on käsikirjoittanut ja ohjannut Jani Volanen. Elisa Viihde -alkuperäissarjan Elisalle on tuottanut Rabbit Films ja sen vastaavat tuottajat ovat Minna Haapkylä ja Olli Suominen.

Jani Volasen apuna sarjan kuvauksissa lasten näyttelijävalmentajana toimi Miina Turunen. Sarjan kansainvälisestä levityksestä vastaa Keshet International.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.