Paul Elias julkaisee rakkauslaulun Kontulan lähiölle

Kontula on helsinkiläisen Paul Eliaksen 14. helmikuuta julkaistavan uuden musiikkikappaleen nimenä.

Laulaja-muusikko Paul Elias on solminut levytyssopimuksen Universal Music Finlandin kanssa ja hän työstää parhaillaan debyyttialbumiaan.

Paul Elias kertoo, että Kontula-biisi on rakkauslaulu Kontulan lähiölle. Hän on sanoittanut ja säveltänyt kappaleen itse.

Biisi on tositarina siitä, kuinka muutin vanhemmilta Tapanilasta Kontulaan silloisen tyttöystäväni kanssa, Paul Elias sanoo.

Artisti asui Kontulassa vuosina 2011-2014.

Paul Elias kirjoitti biisin kolme vuotta sitten Laura Sippolan laulunkirjoituskurssilla.

– Meillä oli tehtävänä inspiroitua lastenkirjasta, jota Sippola luki meille tunnilla. Olin ekaksi vähän, että apua, mikä tehtävä tämä nyt oikein on. Kirja oli Tomi Kontion ”Koira nimeltään Kissa”.

Sen lisäksi, että kirja oli todella liikuttava, se sijoittuu kirjailijan kotiseuduille Kontulaan. Mulla lähti siitä heti omat Kontula-muistot jylläämään ja kirjoitin tämän kappaleen. Tehtävänanto osoittautuikin siis vallan mainioksi, Paul Elias jatkaa.

Kappaleen on tuottanut valmiiksi Samuli Sirviö ja alkuperäisessä tuotannossa ovat olleet mukana myös Artti Pursiainen ja Ilkka Wirtanen.

Kontula-biisi julkaistaan singlenä kaikissa musiikin striimauspalveluissa kuten Spotify ja Apple Music. Kappaleen julkaisun yhteydessä Paul Elias esiintyy soolokeikalla Kontulan Wenla-ravintolassa ystävänpäivänä 14. helmikuuta kello 21.

Paul Elias. Kuva: Karri Harju
JAA