Uskontojen Yhteisymmärrysviikko avattiin Korsossa

Korson Lumo-salissa järjestettiin Yhteisymmärrysviikon avajaiset 1. helmikuuta.

Yhteisymmärrysviikkoa on vietetty Suomessa ja eri puolilla maailmaa vuodesta 2011 lähtien aina helmikuun ensimmäisellä viikolla. Teemaviikon aikana halutaan parantaa eri uskontojen ja elämänkatsomusten välistä vuoropuhelua ja ymmärrystä.

Korson tilaisuuteen toi tervehdyksen viikon suojelija, Helsingin keskustakirjaston Oodin johtaja Anna-Maria Soininvaara. Lisäksi puheenvuorot kuultiin Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljaselta sekä Vapaa-ajattelijoiden ja evankelis-luterilaisen seurakunnan edustajilta.

Tapahtumassa mukana ollut USKOT-foorumin toiminnanjohtaja Katri Kuusikallio arvioi, että yleisölle avoimeen tapahtumaan osallistui noin 60-70 kävijää.

Yleisössä oli monien uskontojen, katsomusten ja etnisten ryhmien edustajia. Mielestäni tilaisuuden tunnelma oli vieraanvarainen ja avoin. Saman yhteisymmärryksen hengen toivoisi leviävän kaikkialle, missä ihmiset tulevat eri taustoista, Katri Kuusikallio kertoo.

Puheiden lomassa nähtiin tanssiesitys maahanmuuttajien näkökulmasta sekä eri uskontoperinteisiin kuuluvaa musiikkia.

Yleisö lähti mukaan musiikkiesityksiin taputtamalla ja hyräilemällä mukana, Katri Kuusikallio lisää.

Yhteisymmärrysviikon avajaiset Korsossa järjesti Vantaan seurakunnat, Vantaan kaupunki sekä Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry. Koko Suomessa Yhteisymmärrysviikkoa koordinoi Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry.

YK:n yleiskokous hyväksyi lokakuussa 2010 päätöslauselman, joka julisti helmikuun ensimmäisen viikon vuosittain maailmanlaajuisen uskontojen ja katsomusten välisen yhteisymmärryksen viikoksi.