Manskun peruskorjaus pyritään aloittamaan vuonna 2023

Ilmakuva Mannerheimintien, Eino Leinon kadun ja Toivonkadun risteyksestä. Kuva: Helsingin kaupunki.

Mannerheimintien ja sen sivukatujen peruskorjauksen liikennesuunnitelmaluonnos on valmistunut.

Mannerheimintien peruskorjaus koskee väliä Postikatu-Reijolankatu. Peruskorjauksessa uusitaan maanalainen kunnallistekniikka sekä kadun rakenteet ja laitteet.

Luvassa on myös uudet yksisuuntaiset pyörätiet. Jalkakäytävien leveyttä aiotaan kaventaa.

– Katuremontissa kaupunkikuvallisesti merkittävä muutos on Mannerheimintien itäreunan katupuurivin uusiminen. Uusimisen yhteydessä puiden kasvuolosuhteita pyritään parantamaan nykyisestä, Helsingin kaupunki tiedotti.

– Liikenteelliset ratkaisut on sovitettu yhteen uusien katupuiden kanssa siten, että puita saadaan sijoitettua katutilaan mahdollisimman paljon ja puurivistä muodostuu mahdollisimman yhtenäinen kokonaisuus. Nykyiset Helsingin puistikossa sijaitsevat vaahterat pystytään katuremontissa pääosin säilyttämään.

Mannerheimintien remonttisuunnittelussa huomioidaan jo aiemmin hyväksytyt Mannerheimintien katusuunnitelmat Helsinginkadun ja Runeberginkadun risteysalueella sekä välillä Nordenskiöldinkatu-Reijolankatu.

Helsingin kaupunki on laatinut Mannerheimintielle ja sen sivukaduille liikennesuunnitelmaluonnoksen. Liikennesuunnitelman edettyä päätöksentekoon liikennesuunnitelman pohjalta laaditaan katusuunnitelmat. Katusuunnittelmaluonnokset valmistuvat syksyllä 2021.

– Mannerheimintien peruskorjaus välillä Postikatu-Reijolankatu on tarkoitus aloittaa vuonna 2023, kerrottiin kaupungin tiedotteessa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.