Tolsanmäen asemakaava sai lainvoiman

Tolsan juna-aseman läheisyyteen on luvassa lisää asuntoja.

Tolsanmäen asemakaava on tullut lainvoimaiseksi. Kirkkonummen kunta tiedotti nettisivullaan 23. huhtikuuta 2021, että Kirkkonummen kunnanvaltuuston helmikuussa 2020 tekemä kaavapäätös on saanut lainvoiman.

Kunnanvaltuuston päätöksestä valitettiin Helsingin hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä ei ole kunnan tiedotteen mukaan valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Näin ollen Tolsanmäen asemakaava on saanut lainvoiman.

Kunnanvaltuuston päätöksen mukaan Tolsanmäen asemakaavan tarkoituksena on asutuksen täydennysrakentaminen Tolsan juna-aseman ja Kirkkonummen kuntakeskuksen lähialueella. Valtuuston mukaan kaava ottaa samalla huomioon Heikkilän arvokkaan kulttuuriympäristön ja paikallishistorian.

– Asukasmäärän lisääminen kuntakeskuksen lähialueella tukee meneillään olevan liikekeskustan ja Tolsan asemanseudun kehittämistä. Tämän johdosta aseman ja hyvän joukkoliikenteen läheisyydessä on poikettu Heikkilän osayleiskaavasta osoittamalla muun muassa vähäisesti kerrostalorakentamista, kerrottiin valtuuston kaavapäätöksessä helmikuussa 2020.

Tolsanmäen alueelle on luvassa omakotitaloja, pientaloja ja kerrostaloja. Asemakaavan toteutuessa alueelle tulee arviolta noin 500 uutta asukasta.

Pelkästään omakotitontteja on mahdollista sijoittaa kaava-alueelle yhteensä 44. Lisäksi kaava mahdollistaa rakennetuille kiinteistöille lisärakennusoikeutta noin 32 uudelle omakotitalolle.