Logistiikkakeskus paisui – “Tuusulassa on tilaa kasvaa”

Tuusulan Jusslan yritysalueella sijaitseva Logitri Oy:n logistiikkakeskus on laajentunut 51 000 kerrosneliömetrin laajuiseksi. Se vastaa jopa seitsemää jalkapallokenttää.

Logistiikkakeskus on rakennettu neljässä vaiheessa, joista viimeisin on valmistunut kesällä 2021. Jusslan yritysalueella vuodesta 2017 lähtien toiminut Logitri on avannut neljännen palveluvarastonsa logistiikkakeskuksessa.

– Laajennus kasvattaa yrityksen logistiikkakeskuksen Uudenmaan suurimpien joukkoon, tiedotti Tuusulan kunta elokuussa 2021.

Neljäs, kesäkuussa toimintansa aloittanut logistiikkahalli on kooltaan 17 500 kerrosneliömetriä. Logistiikkakeskuksen ensimmäisessä osassa on yli 20 000 neliötä elintarvikkeille tarkoitettua lämpökontrolloitua varastotilaa.

– Tuusulassa on ollut tilaa kasvaa liiketoimintamme kasvun tahdissa, kertoi tiedotteessa Logitrin toimitusjohtaja Jarno Hanhinen.

Laajennuksen myötä yritys siirtää toimintansa kokonaan Tuusulaan. Tähän saakka se on toiminut myös Vantaalla.

– Sijaintimme Etelä-Tuusulassa on logistisesti erinomainen. Tavarankuljetuksen pääväylät ovat aivan vierellä ja satama lähellä. Lentokentällekin on lyhyt matka, Jarno Hanhinen jatkoi.

– Logistiikka-alan yritykselle sopii, että täällä on selkeästi suuremmat tonttipihat.

Logistiikkakeskuksella käykin melkoinen rekkaralli, sillä pihaan ajaa päivittäin keskimäärin 100 raskasta ajoneuvoa, kerrottiin Tuusulan tiedotteessa.