Jokelan vesilampien nimeksi Pesulanlampi?

Jokelan lampia koskevaan kyselyyn vastasi määräajassa joulu-tammikuun vaihteessa kaikkiaan 83 asukasta. Lammille ehdotettiin myös uusia nimiä, kuten Pesulanlampi ja Apteekinlampi.

Kyselyssä kartoitettiin asukkaiden näkemyksiä Jokelan keskusta-alueen lampien virkistyskäytöstä osana lampien kehittämistyötä.

Tuoreen asukaskyselyn mukaan Jokelan koulukeskuksen lammella halutaan viettää aikaa, uida, istuskella rannalla ja laiturilla sekä järjestää erilaisia tapahtumia, kerrotaan Tuusulan kunnan tiedotteessa.

Osan lammista toivotaan säilytettävän mahdollisimman luonnonmukaisina. Pääsyä lähemmäksi luontoa toivottiin etenkin monipuolisesta linnustostaan tunnetuilla Valosen, Rantakarin ja Ventoniemen lammilla.

Valmistelemme parhaillaan toimenpidesuunnitelmaa lampien kunnostukseen ja asukaskyselyn tuloksia hyödynnetään siinä, sanoo Tuusulan kunnan yhteisömanageri Katja Repo ja kertoo iloitsevansa runsaasta vastaajien määrästä.

Lammet ovat asukkaille tärkeitä. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että moni vastaaja kertoi olevansa kiinnostunut osallistumaan talkoisiin tai lampikummitoimintaan, Repo jatkaa.

Kymmenittäin nimiehdotuksia

Asukkailta kysyttiin kyselyssä myös nimiehdotuksia lammille. Erilaisia ehdotuksia saatiin kymmenittäin ja suosituimmat niistä olivat Koululampi, Pesulanlampi ja Apteekinlampi.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, toteaa nimistötoimikunnan sihteeri Jaana Koskenranta ja kertoo, että nimiasia otetaan nyt käsittelyyn seuraavassa nimistötoimikunnan kokouksessa.

Asukastilaisuus tulossa

Lampien toimenpidesuunnitelmatyö jatkuu Jokelan koulukeskuksella torstaina 13.2.2020 kello 17.30-19.30 pidettävällä asukastilaisuudella. Asukkaat pääsevät silloin tutustumaan ja kommentoimaan lampien kunnostussuunnitelmaa.

JAA