Järvenpää sulkee uimahallin saunoja sähkön säästämiseksi

Kuvituskuva

Järvenpään kaupunki osallistuu energian säästötalkoisiin sulkemalla osan uimahallin saunoista.

Järvenpään uimahallin naisten ja miesten puolella olevat pikkusaunat suljetaan toistaiseksi 10. lokakuuta alkaen, kaupunki tiedotti lokakuun alussa.

Uimahallilla on sekä naisten että miesten puolella kaksi saunaa, joista toinen on pienempi sauna ja toinen hieman isompi sauna.

Maanantaista 10.10. alkaen pikkusaunat otetaan pois käytöstä, jolloin jatkossa molemmilla puolilla on käytössä vain yksi, isompi sauna.

– Normaalisti pienemmät saunat ovat lämpiminä naisten ja miesten puolella noin 91 tuntia viikossa. Ottamalla pois käytöstä pienemmät saunat molemmilta puolilta, säästämme energiaa laskennallisesti viikkotasolla noin 2 300 kWh per sauna (mikäli kiuas lämmittäisi koko ajan), kertoi kaupungin tilapäällikkö Henri Kansonen tiedotteessa.

– Haluamme omalta osaltamme vähentää sähkön kulutusta ja olla esimerkkinä myös kuntalaisille, sillä sähkökiukaan lämmittäminen on huomattava energiasyöppö. Myös kotitalouksissa on hyvä pohtia, kuinka usein sähkökiukaan napsauttaa päälle viikossa, jatkoi Henri Kansonen.

Järvenpään kaupunki on selvittänyt myös muita mahdollisia vaihtoehtoja oman energian säästämiseksi, ja näitä ovat esimerkiksi kohteiden lämpötilan alentaminen huomioiden tilojen käyttötarkoitus. Lisäksi valaistusta optimoidaan ja ilmanvaihtoa tehostetaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.