Myös kiireellistä hoitoa tarvitsevan pitää ensin soittaa terveyskeskukseen vastaanottoajan varaamiseksi.
Keravan terveyskeskus on uudistanut neuvonta- ja ajanvarauspalvelujaan 28. syyskuuta alkaen.
Asiakkaiden tulee aina ottaa yhteyttä terveyskeskukseen etukäteen joko sähköisesti tai puhelimitse.
Myös kiireellistä hoitoa tarvitsevia potilaita palvellaan ainoastaan ajanvarauksella, tiedotti Keravan kaupunki.
– Uudistuksen myötä vastaanottoaikaa ei voi enää varata asioimalla paikan päällä terveyskeskuksen neuvonta- ja potilastoimistossa. Kiireettömissä asioissa potilaiden tulee ottaa yhteyttä terveyskeskukseen ensisijaisesti sähköisesti Klinik-verkkopalvelun kautta. Jos sähköinen asiointi ei ole mahdollista, on vaihtoehtona terveyskeskukseen soittaminen, kerrottiin kaupungin tiedotteessa ennen uudistuksen alkamista.
Terveyskeskuksen ajanvarausnumero 09 2949 3456 palvelee sekä kiireetöntä että kiireellistä hoitoa tarvitsevia asiakkaita maanantaista torstaisin kello 8–15.45 sekä perjantaisin kello 8–14.
Asiakkaan tulee numeroon soittaessaan valita, onko kyse kiireellisestä vai kiireettömästä sairaudesta tai oireesta.
Hoitoalan ammattilainen tekee puhelimessa hoidon tarpeen arvioinnin ja varaa tarvittaessa ajan hoitajan tai lääkärin vastaanotolle.
– Asiakas voi asioida terveyskeskuksessa ilman ajanvarausta, jos kyseessä on kiireellinen asia eikä hän ole saanut takaisinsoittoa terveyskeskuksesta kahden tunnin kuluttua yhteydenotosta.
Keravan terveyskeskuksen nettisivulla kerrotaan, että neuvonta- ja potilastoimistossa voi käydä paikan päällä vain, jos asiointi puhelimitse tai sähköisten kanavien kautta ei ole mahdollista.
Terveyskeskuksen ollessa suljettu asiakkaat voivat soittaa kiireellisissä asioissa Päivystysavun numeroon 116 117. Hätätilanteessa on aina soitettava hätänumeroon 112.
Uusi toimintatapa ei koske terveyskeskuksen matalan kynnyksen MIEPÄ-pistettä, jonne voi edelleen hakeutua ilman ajanvarausta keskustelemaan mielenterveyteen tai päihteiden käyttöön liittyvistä huolista.
Keravan kaupungin mukaan uudistuvan neuvonta- ja ajanvarauspalvelun tavoitteena on sujuvoittaa terveyskeskuksen asiakkaiden hoitoon pääsyä.
Kun asiakas on terveyskeskukseen yhteydessä etukäteen, voidaan hänelle nopeammin tarjota oikeita palveluja.
Moni asia hoituu myös helposti puhelimitse ilman käyntiä terveyskeskuksessa.
– Esimerkiksi monet infektiotaudit ovat sellaisia, joiden hoito onnistuu hyvin etäyhteyksien avulla. Varsinkin taudin alkuvaiheessa monia vaivoja voidaan lievittää kotikonstein ja usein oireet helpottuvat omahoidon avulla. Silloin ei tarvitse lähteä kipeänä terveyskeskukseen jonottamaan. Koronaa on edelleen liikkeellä ja lisäksi influenssakausi on tulossa, joten oireisena olisi muutenkin hyvä jäädä kotiin sairastamaan ja näin ehkäistä tautien leviämistä, kertoi johtava ylilääkäri Päivi Fonsén tiedotteessa.