Helsingin kaupunki on palkittu vuoden 2020 Suomen aktiivisimpana työpaikkana jokavuotisessa Urheilugaalassa. Uno-palkinto myönnettiin kaupungille ilman yleisöä järjestetyssä, suorana lähetetyssä gaalassa torstaina 14. tammikuuta 2021.
Kyseessä on toinen peräkkäinen Uno-palkinto Helsingille, sillä kaupunki voitti vuosi sitten Suomen liikkuvin kunta -tittelin. Gaalamenestykseen on johtanut kaupungin systemaattinen työ niin kaupunkilaisten kuin työntekijöiden aktiivisuuden lisäämiseksi.
Helsingin kaupunki on sisällyttänyt henkilöstönsä liikkumisen lisäämisen kaupungin työhyvinvointiohjelman keskiöön. Kymmenet aktiivisuuteen kannustavat ja liikkumista lisäävät toimenpiteet ympäri kaupunkiorganisaatiota liikuttavat henkilöstä niin kotihoidossa ja päiväkodeissa kuin kaupunkisuunnittelussa ja sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Toimenpiteet ovat tuottaneet tuloksia. Viimeisimpien Kunta10-tutkimuksen tulosten mukaan 44 prosenttia kaupungin työntekijöistä on joko lisännyt fyysistä aktiivisuutta tai ollut jo valmiiksi aktiivinen kuluneen vuoden aikana.
– Suomen Aktiivisin Työpaikka -palkinto on suuri ilonaihe Helsingin kaupungille. Se osoittaa meille — koko henkilöstölle — että kun teemme asioita yhdessä, järjestelmällisesti, mutta silti kokeilevasti, myös tuloksia syntyy. Liikkuminen luo yhteistä hyvää niin terveydellisesti, yhteisöllisesti kuin työssä viihtymisen ja työstä palautumisenkin kannalta, kertoi palkinnon vastaanottanut Helsingin kaupungin kansliapäällikkö Sami Sarvilinna tiedotteessa.
Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja ja noin 38 000 työntekijän liikkumisen mahdollistaminen ei onnistu vain yhdellä tavalla tai kertatempauksella.
– Olosuhteita, kannusteita, kokouskäytäntöjä ja rutiineja määrätietoisesti parantamalla liikkumisesta tulee yhä useammalle huomaamaton osa arkea ja mielekäs osa vapaa-aikaa. Liikkumisen näkyvä asema varmasti lisää Helsingin vetovoimaa myös työnantajana, Sami Sarvilinna jatkoi.
Voittajan ratkaisi digitaalisella äänestyksellä Urheilugaalan suuri raati, joka koostuu noin 350 jäsenestä.
