Vantaan kaupunki kunnostaa Sotungissa Itä-Vantaalla aikoinaan toimineen yhdyskuntajätteen kaatopaikan.
Sotungin kaatopaikka oli käytössä vuosina 1969-1982.
Hankkeessa kaatopaikka maisemoidaan niittymäiseksi viheralueeksi. Sen jälkeen kohde avataan ulkoilijoiden käyttöön.
Työt ovat alkaneet ja ne valmistuvat arviolta lokakuussa 2021.
Entisen kaatopaikan tarkempi sijainti on Tasakalliontien ja Nybyggetintien väliin jäävällä alueella. Vieressä sijaitsee nykyisin ulkoilijoiden suosima Natura-alue.
Vantaan kaupungin tiedotteen mukaan kaatopaikka perustettiin aikoinaan avokallioiden välissä olevalle suoalueelle ja sitä täytettiin yhdyskuntajätteellä. Kun kaatopaikan käyttö lopetettiin 1980-luvulla, jätetäyttöalue peitettiin vain ohuella maakerroksella.
– Paikoin peittokerrosta ei ole juuri lainkaan. Jätetäyttöalueen pinta-ala on noin 30 000 neliömetriä, Vantaa tiedotti.
Sotungin kaatopaikan suojaaminen ja kunnostustoimenpiteet tehdään Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntämän ympäristöluvan mukaan. Kaatopaikan päälle rakennetaan pintaeristysrakenteet. Lisäksi tehdään rakenteet kaatopaikkakaasun keräystä ja suodattamista sekä kaatopaikkaveden keräämistä ja johtamista varten.