Espoon kaupungin Villa Elfvikin luontotalossa Laajalahdessa on avattu Vuoden Luontokuvat 2022 -näyttely.
Näyttelyssä on esillä 36 Vuoden Luontokuva 2022 -kilpailussa palkittua valokuvaa.
Jokaisesta yhdeksästä kilpailusarjasta on mukana kolme parasta ja kunniamaininnan saaneet kuvat.
Mukana on luonnollisesti myös Vuoden Luontokuvaksi valittu Antti Strangin kuva ”Uhka syvyyksistä”.
Uhka syvyyksistä on yksityiskohtainen ja tarkka kuva päivänkorennosta, joka odottaa lentoonlähtöä hieman liian kauan.
– Kyseessä on täydellisesti vangittu tilanne. Kaikki on ollut valmiina korentokuvaa varten, mutta kalan tullessa näkyviin kuvaaja on onnistunut laukaisemaan kameran ratkaisevalla hetkellä, tuomaristo suitsutti kuvaajan onnistumista juuri oikeaan aikaan.
Vuoden Luontokuva -kilpailuun osallistui vuonna 2022 lähes 12 000 Suomen rajojen sisäpuolella kuvattua valokuvaa.
Kuvat kilpailivat sarjoissa Kasvit ja sienet, Linnut, Maisemat, Nisäkkäät, Muut eläimet, Luonnon yksityiskohdat ja muodot sekä Luonto ja ihminen.
Nuorille oli oma sarja.
– Kuvia sai käsitellä vain hyvin maltillisesti. Näiden sarjojen voittajakuvista tuomaristo valitsi koko kilpailun voittajan. Lisäksi kilpailussa oli erikoissarja Vapaa ja luova, jossa kuvia sai käsitellä jonkin verran vapaammin. Vuoden Luontokuva ‐kilpailun järjestää Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry, tiedotti Espoon kaupunki.
Vuoden Luontokuvat 2022 -näyttely on esillä Villa Elfvikin luontotalon vaihtuvien näyttelyiden tilassa (Elfvikintie 4, Ruukinranta) ja sinne on vapaa sisäänpääsy.