Rinnekodin biisipajoissa syntyi kiusaamisen vastainen laulu

Pohjois-Espoossa sijaitseva Rinnekoti osallistui Kehitysvammaisten ihmisten oikeuksien viikkoon joulukuussa 2021.

Viikon teemana oli ”oikeus elää ilman kiusaamista”.

Rinnekodilla järjestettiin teemaviikon aikana biisipajoja, joissa asiakkaat pääsivät tekemään kiusaamisen vastaista musiikkikappaletta artisti Mercedes apunaan.

Biisi nimeltään Anna olla viimeinen kerta julkaistiin musiikkivideoineen uuden vuoden kunniaksi.

Alun perin Toimintakeskus Nyyttipuistossa biisipajoja vetäneet ohjaaja Mikko Heino ja suunnittelija Matleena Myllyrinne olivat biisintekoprojektissa mukana asiakkaiden tukena.

Heino vastasi myös biisin sävellyksestä ja kertoo, että hänen suuri unelmansa on jo pitkän aikaa ollut päästä asiakkaiden kanssa studiolle äänittämään biisi. Nyt kun mukaan saatiin vielä taitava artisti Mercedes, Heino kuvailee tätä unelmien täyttymykseksi.

– Erityisen hienoa tässä biisissä on se, että myös puhevammaiset henkilöt saavat äänensä kuuluviin, kun Mercedes laulaa heidän vaihtoehtoisilla kommunikaatiomenetelmillä sanoittamansa osuuden, Mikko Heino kertoo Rinnekodin tiedotteessa.

Biisin sanoittaminen lähti koronatilanteen takia etäyhteyksillä järjestetyissä biisipajoissa vauhdilla käyntiin.

Matleena Myllyrinne kertoo aavistavansa, että moni osallistuja on kokenut elämänsä aikana syrjintää ja kiusaamista ja siksi piti tarkkaan miettiä, miten aihetta lähestytään.

Tunnelma biisipajoissa oli vaikeasta aiheesta huolimatta kuitenkin hyvä. Mercedes eli Linda-Maria Roine kohtasi osallistujat upeasti, kuunteli vuorotellen jokaista ja auttoi jäsentämään kuulemansa tekstiksi.

– Biisipajoissa korostettiin sitä, että mitään omia kokemuksia ei tarvitse jakaa, jos ei halua. Moni kuitenkin halusi jakaa hyvinkin kipeitä muistoja ja kertoi sitten, että tuntui hyvältä puhua niistä ääneen. Osa sanoi, että ei ollut koskaan ennen puhunut kokemistaan vääryyksistä muille, Linda-Maria Roine kertoo.

Yhdessä mietittiin, että se kiusaaminen mitä on tapahtunut, on ollut todella väärin.

– Olin aistivinani jonkinlaisen helpotuksen joidenkin olemuksessa, kun he saivat kerrottua vaikeista kokemuksistaan ja laitettua niistä joitakin viittauksia biisiin, Roine kuvailee.
Myös studiopäivä oli kaikkien mielestä ikimuistoinen.

Pajoissa syntynyt kappale Anna olla viimeinen kerta äänitettiin East Sound Studiosilla ja sen on sovittanut ja tuottanut Pekka “Splendid” Laine.

Biisiä oli tekemässä yhteensä noin kaksikymmentä henkilöä, joten heistä kaikki eivät valitettavasti päässeet studiolle. Useampi biisintekijä näkyy kuitenkin musiikkivideolla.
Biisipajojen osallistujat päättivät yhdessä ohjaajien kanssa, ketkä studiolle saapuisivat. Lopulta studiolle saapuivat Soila, Vili, Mika ja Tarja. He olivat kaikki innokkaita tulkitsemaan yhdessä isommalla porukalla sanoitettua biisiä.

Myös Linda-Maria Roine kertoo kokeneensa ilmapiirin studiolla kannustavaksi ja rohkaisevaksi.

– Oli upeaa, miten studiolla kaikki tsemppasi toisiaan. Se sopii hyvin myös biisin sanomaan ja henkeen, että tuetaan toisiamme, Roine tuumaa.