Raide-Jokeria on rakennettu nyt kaksi vuotta. Sinä aikana rakennustöistä on tehty noin 55 prosenttia, ja 25 kilometriä pitkän radan raiteista on valmiina 11 kilometriä.
Raide-Jokerin rakentaminen on edennyt aikataulusta edellä. Rakennustöiden puolesta pikaraitiotien liikennöinti on mahdollista aloittaa viisi kuukautta aiemmin eli jo vuoden 2024 alussa.
Erityisen vauhdikkaasti Raide-Jokerin rakentaminen on edennyt Espoon puolella. Raide-Jokerin Espoon osuudesta valtaosa valmistuu jo vuoden 2021 aikana.
Keilaniemen päätepysäkin rakentamista jatketaan vielä vuonna 2022. Vuoden 2022 aikana Espoossa jatketaan myös ajolankojen asennuksia sekä viimeistelytöitä niin linjalla kuin sähkönsyöttöasemilla.
– Koronan vähentyneen liikenteen ansiosta olemme päässeet rakentamaan tehokkaammin esimerkiksi Leppävaarassa ja Otaniemessä, kertoo tiedotteessa Espoon kaupungin hankepäällikkö Mira Saarentaus.
Raide-Jokerissa myös allianssimallin hyödyt ovat konkretisoituneet niin aikataulussa kuin suunnitteluratkaisuissa.
– Allianssimallin ansiosta olemme pystyneet tekemään yhteistyössä parhaita ratkaisuja niin suunnittelussa kuin rakennustöiden työsuunnittelussa koko ajan ja ilman viivytyksiä, kommentoi tilaajan projektijohtaja Juha Saarikoski.
