Oho onpa hankala nimi Kivenlahden uudella jalankulkutunnelilla!

Yritäpä lausua Kivenlahteen rakennettavan uuden alikulkutunnelin nimi! Jo nimen kirjoittaminen on hankalaa.

Länsiväylän alittavan kevyen liikenteen tunnelin nimeksi tulee Tschetschulininportti.

Tämä nimi esiintyy Kivenlahden metrokeskukseen liittyvissä katusuunnitelmissa, jotka Espoon kaupunki on juuri hyväksynyt. Katusuunnitelman joissakin kohdissa nimen kirjoitusasuna on tosin Tsechtshulininportti.

Kohde on ilmeisesti nimetty Kivenlahden alueella 1800-luvulla vaikuttaneen Stensvikin tiilitehtaan omistajan perusteella.

Venäläissyntyinen Feodor Tschetschulin perusti tiilitehtaan Kivenlahteen vuonna 1861. Tiilitehtaan ja höyrylaivaliikenteen käytössä oli satama nykyisen Kivenlahden Merivalkaman päässä 1800-luvulla.

Tiilitehdas synnytti ympärilleen kokonaisen teollisuusyhdyskunnan. Alueelle rakennettiin tehtaan, pääkonttorin ja työväen asuntojen lisäksi muun muassa meijeri, leipomo, saha, mylly ja paja, kerrotaan Espoon kaupungin verkkosivulla.

Tiilitehtaan toiminta päättyi vuonna 1939.

Tschetschulininportin alikulkutunnelin kautta on suunniteltu kulkevaksi uusi Kiviruukinpolku, joka valmistuttuaan yhdistää Länsiväylän etelä- ja pohjoispuoliset alueet toisiinsa. Eteläpuolella Kiviruukinpolku johtaa Meriusvanaukiolle, josta on kulku Kivenlahden metroasemalle.

Jani Jakonen