Vantaan kaupungin ötökkävuoden kuvakisan voittajat on valittu. Kisassa oli kaksi sarjaa: digikuvat ja Instagram-kuvat. Yhteensä kilpailuun osallistui 498 kuvaa, joista 246 osallistui digikuvasarjaan ja 252 Instagram-sarjaan.
Kisassa parhaiten menestyneistä kuvista on koostettu valokuvanäyttely, joka on esillä Vantaan aikuisopiston tiloissa 1.11. asti.
Digikuvasarjan voiton vei Jukka Ahti kuvallaan immenkorennosta. Instagram-sarjan voitti Marjo Kamila kuvallaan kastepisaroiden peittämästä kärpäsestä.

Yhtenä tuomareista toiminut Kai Hypén Kamera-lehdestä kertoi, että voittajien valinnassa painoivat kuvien tarkkuus, omaperäisyys ja värit. Voittajien lisäksi molemmissa sarjoissa palkittiin toiselle ja kolmannelle sijalle yltäneet kuvat. Lisäksi digikuvasarjassa myönnettiin kunniamaininta ja Instagram-sarjassa palkittiin eniten tykkäyksiä saanut kuva.

Kisan suosituin kuvauskohde oli perhoset, joiden kuvia tuli yhteensä 116. Toinen kuvaajien suosikkiaihe oli kovakuoriaiset, joita oli yhteensä 78 kuvassa. Parhaiten kisassa menestyivät sudenkorentokuvat.
Kuvakisan järjestivät yhteistyössä Vantaan ympäristökeskus ja Vantaan Fotokerho. Kuvakisa oli osa Vantaan ötököiden teemavuoden ohjelmaa.