Leppävaaran jättiterassi auki jälleen tänä kesänä

Vuosi sitten suuren suosion saavuttanut Leppävaaran Viaporintorin kesäterassi saa jatkoa tänä kesänä.

Kauppakeskus Sellon Viaporintorin kesäterassi on avautunut kesäkuun alussa. Se tarjoaa jo toistamiseen maku- ja musiikkielämyksiä läpi kesän, sillä vastaava kesäterassi järjestettiin myös kesällä 2022.

Viaporin kesäterassilla on nyt 400 asiakaspaikkaa. Aluetta ympäröi seitsemän eri ravintolatoimijaa. Rajattu terassialue on toimijoille yhteinen, joten asiakas voi valita sekä ruoat ja että juomat omien makumieltymysten mukaan eri ravintoloista.

Ravintolatarjonnan lisäksi Viaporintorin terassilla on tärkeässä roolissa musiikki. Esiintymislavalla nähdään viihdetaivaan tähtiä.

– Sellon kesäterassi elävöittää kaupunkia ja on viime kesän lanseerauksensa jälkeen selvästi odotettu ja ainutlaatuinen ajanviettopaikka Espoossa. Kesällä 2022 koko perheen terassialueella oli kävijöitä kymmeniä tuhansia. Nyt odotamme vierailijoita viihtymään vielä sitäkin runsaammin, kertoo kauppakeskuspäällikkö Sanna Kouvalainen tiedotteessa.

Viaporintorin kesäterassi on avoinna läpi kesän 27. elokuuta asti joka päivä kello 11–22.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.