Kaupunki huomauttaa: asuintonttien pensaat eivät saa rönsyillä katualueelle

Espoon kaupunki patistaa kiinteistönomistajia puiden ja pensaiden harvennukseen, mikäli kasvillisuus haittaa lähistön liikennettä ja voi aiheuttaa vaaratilanteita.

Hyvin hoidettu tonttikasvillisuus helpottaa katujen kunnossapitoa ja ehkäisee liikenteen vaaratilanteita. Katujen talvihoito voidaan tehdä tehokkaammin, kun tonttikasvillisuus ei rönsyile kaduille.

Kasvillisuuden hoito on tärkeää näin syksyllä, kun pienet koululaiset ovat tulleet mukaan liikenteeseen. Hoitamaton kasvillisuus aiheuttaa vaaraa liikenteelle estäessään näkyvyyttä ja vaikeuttaessaan liikkumista. Kaduilla ja teillä pensaat ja oksat voivat myös peittää liikennemerkkejä ja aiheuttaa vahinkoa busseille ja muille ajoneuvoille sekä kunnossapitokoneille.

Kiinteistönomistajalla on lain mukaan velvollisuus huolehtia siitä, että tontin aidat ja istutukset eivät aiheuta haittaa naapurille, liikenteelle eikä kadun kunnossa- ja puhtaanapidolle. Pihalla ja tontilla kasvavia puita ja pensaita ei saa päästää rönsyilemään tontin ulkopuolelle katualueelle.

Espoon kaupungin katuylläpito toivoo, että kiinteistöjen omistajat leikkaavat tontiltaan jalkakäytäville tai ajoradoille ulottuvat pensaat ja puiden oksat niin, etteivät kasvit muodosta näkemäesteitä varsinkaan liittymä- ja risteysalueilla. Myös kunnossapitokoneiden tulee mahtua tekemään työnsä ajoradoilla, jalkäytävillä ja pyöräteillä.

Katualueiden kasvillisuuden harventamisesta huolehtii kaupunki.

Puutarhaliitto huomauttaa, että kesän aikana puut ja pensaat ovat kasvaneet jälleen uusiin ulottuvuuksiin. Niihin on tullut lisää leveyttä, korkeutta ja tiheyttä.

Alkava syksy on parasta leikkausaikaa lähes kaikille kasveille.

-Silloin puutarhuri hahmottaa parhaiten leikkauksen tarpeen, kun kasvi on täydessä lehdessä. Hyvää on myös se, että vielä kasvukunnossa olevat kasvit pystyvät hoitamaan haavansa kuntoon ennen talvea. Leikkaus kannattaa ajoittaa syksyn aurinkoisiin ja poutaisiin päiviin, jolloin haavat kuivuvat hyvin ja taudinaiheuttajia on vähemmän ilmassa, Puutarhaliitto neuvoo.

Syysleikkaukset sopivat erityisen hyvin mahlaa virtaaville puille ja luumarjaisille puille kuten luumuille ja kirsikoille, joita ei kannata leikata keväällä lainkaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.